Lähtemällä voi
karistaa kaiken
yltään
polttamalla sen
mitä oli ja
mitä ei ollut
tulen ja hulluuden
vaarallisen yhdistelmän
kraatterin kokoisen
tyhjyyden,
helpotuksen olla
voimaton
kuin jokin
olisi loppunut
voidakseen
olla oma itsensä
kuten sielu
kasvaa nukkuessa ja
ruumis kutistuu
unissaan
jakamalla elämän
jakamalla
päivän yöhön,
pimeän valoon
antaakseen sen
ainoan,
mikä on annettavissa,
itsensä
myrskyt, jotka
merkitsevät uppoamista,
koska sinussa
on syvyys
hehkuessasi
ranteissani
kaulassani
pohjaan asti
ja sitä seuraava
aurinkoinen taivas
ilman pilviä,
hikeä, jota
haihduttaa
koskettamatonta
poskisuudelmaa,
joka käyttää
kaiken hapen
esteettisessä tyhjyydessä
voimansa purkauksessa
saavasta tulivuoresta,
haistaessaan nälissään
sen mitä haluaa
kyvyn olla antamatta
minkään vetää
pintaa syvemmälle
laskea ajatukset
haluamaan lisää
tuntemaan
ettei mikään
oikeastaan ole
niin tyydyttävää
kuin toivoisi
edes maailmankuvan
muuttuminen
humalan yltyessä
kuten elämä
siirtyy
seuraavaan
nousevaan vaiheeseen
silkinpehmeisiin
sanakäänteisiin,
kiihkeisiin ja
savuttamattomiin
mysteereihin
vaihtuen nopeasti
nautinnon riistäviin
viileneviin huoneisiin,
pimeän
puolen pohjaan
virtauksen
padottuun tarpeeseen,
jota on
mahdoton tyydyttää
sanoja, joita
ei voi lukea,
unohduksia, joita
ei tohdi lähestyä
kaiken ollessa
vastakohtaisen
viettelevää
uhmaa pysyä
siellä minne
kuuluu
sinne missä
toiset ovat
kovempia ja
toiset vahvempia
vastaamalla rukouksiin,
antamalla jännitteen
liidellä epätoivoissaan
ja sitä ei olisi
pitänyt avata,
paluuta mahdottomaan
mahdollisuuteen, joka
jätetty tahtosi
armoille
ei kosketukseen
ei silmiin katsomiseen
ei huolenpitoon
kaikki liikkuu
vain ihmeellisellä
tavalla hitaasti
etsimättä heikkouksia,
halutessaan vain
paeta
hyväilyjen täsmällisyyttä
vasenmielisyyden tunnetta,
joka peittäisi liejun
lailla nykyhetken
kuten rakastamansa
naisen hahmon
kuvan, jota
oni varjellut aarteenaan,
siloisen ruumiin
perikuvana
sillä kaikki
on puhdasta
puhtaille ja
valkoinen ei
tunne syntiä
viattomuudesta
huorin tekemiseen
vaihtuvaa viivaa,
joka kiduttaa
kylmyydellään
korutonta yksinkertaisuutta
ja mutkatonta kohtaloa, joka
on muodoton ja
häipyvärajainen
uskottomuuden ja
uskollisuuden sekasorto,
jonka kukkulalla
kaipuun luomus,
abstraktio seisoo
aivan kuten leikki
ja elämä sulautuvat
yhteen ja
riisuutuessaan
riisuvat teeskentelyn
ja olemalla oma itsensä
kaksi toisiinsa
kietoutunutta
yhdeksi yhtynyttä
rakastavaista
toisilleen vierasta
ja tunteetonta
eläköön vapaus,
rakkauden epäloogisuus
ja tyydyttämättömien
tuoma onnettomuus
heittäytyä kuoleman
käsivarsille kuin rakastajan
syliin,
sukupuoliseen haasteeseen,
joka riisuu
puhuttelee ja
jumaloi enemmän
kuin rakastaa
olemalla pelon ja
kaipuun kompromissi
sielussa näkyvä
poltinmerkki,
juosta sietämättömän
tuskallisesti elämän
talutusnuorassa
tietämättä kumpaa
päätä kusetetaan
ja silti kun
juoksemme
elämää pakoon
en kuule ääntäsi
en kuule
en
karistaa kaiken
yltään
polttamalla sen
mitä oli ja
mitä ei ollut
tulen ja hulluuden
vaarallisen yhdistelmän
kraatterin kokoisen
tyhjyyden,
helpotuksen olla
voimaton
kuin jokin
olisi loppunut
voidakseen
olla oma itsensä
kuten sielu
kasvaa nukkuessa ja
ruumis kutistuu
unissaan
jakamalla elämän
jakamalla
päivän yöhön,
pimeän valoon
antaakseen sen
ainoan,
mikä on annettavissa,
itsensä
myrskyt, jotka
merkitsevät uppoamista,
koska sinussa
on syvyys
hehkuessasi
ranteissani
kaulassani
pohjaan asti
ja sitä seuraava
aurinkoinen taivas
ilman pilviä,
hikeä, jota
haihduttaa
koskettamatonta
poskisuudelmaa,
joka käyttää
kaiken hapen
esteettisessä tyhjyydessä
voimansa purkauksessa
saavasta tulivuoresta,
haistaessaan nälissään
sen mitä haluaa
kyvyn olla antamatta
minkään vetää
pintaa syvemmälle
laskea ajatukset
haluamaan lisää
tuntemaan
ettei mikään
oikeastaan ole
niin tyydyttävää
kuin toivoisi
edes maailmankuvan
muuttuminen
humalan yltyessä
kuten elämä
siirtyy
seuraavaan
nousevaan vaiheeseen
silkinpehmeisiin
sanakäänteisiin,
kiihkeisiin ja
savuttamattomiin
mysteereihin
vaihtuen nopeasti
nautinnon riistäviin
viileneviin huoneisiin,
pimeän
puolen pohjaan
virtauksen
padottuun tarpeeseen,
jota on
mahdoton tyydyttää
sanoja, joita
ei voi lukea,
unohduksia, joita
ei tohdi lähestyä
kaiken ollessa
vastakohtaisen
viettelevää
uhmaa pysyä
siellä minne
kuuluu
sinne missä
toiset ovat
kovempia ja
toiset vahvempia
vastaamalla rukouksiin,
antamalla jännitteen
liidellä epätoivoissaan
ja sitä ei olisi
pitänyt avata,
paluuta mahdottomaan
mahdollisuuteen, joka
jätetty tahtosi
armoille
ei kosketukseen
ei silmiin katsomiseen
ei huolenpitoon
kaikki liikkuu
vain ihmeellisellä
tavalla hitaasti
etsimättä heikkouksia,
halutessaan vain
paeta
hyväilyjen täsmällisyyttä
vasenmielisyyden tunnetta,
joka peittäisi liejun
lailla nykyhetken
kuten rakastamansa
naisen hahmon
kuvan, jota
oni varjellut aarteenaan,
siloisen ruumiin
perikuvana
sillä kaikki
on puhdasta
puhtaille ja
valkoinen ei
tunne syntiä
viattomuudesta
huorin tekemiseen
vaihtuvaa viivaa,
joka kiduttaa
kylmyydellään
korutonta yksinkertaisuutta
ja mutkatonta kohtaloa, joka
on muodoton ja
häipyvärajainen
uskottomuuden ja
uskollisuuden sekasorto,
jonka kukkulalla
kaipuun luomus,
abstraktio seisoo
aivan kuten leikki
ja elämä sulautuvat
yhteen ja
riisuutuessaan
riisuvat teeskentelyn
ja olemalla oma itsensä
kaksi toisiinsa
kietoutunutta
yhdeksi yhtynyttä
rakastavaista
toisilleen vierasta
ja tunteetonta
eläköön vapaus,
rakkauden epäloogisuus
ja tyydyttämättömien
tuoma onnettomuus
heittäytyä kuoleman
käsivarsille kuin rakastajan
syliin,
sukupuoliseen haasteeseen,
joka riisuu
puhuttelee ja
jumaloi enemmän
kuin rakastaa
olemalla pelon ja
kaipuun kompromissi
sielussa näkyvä
poltinmerkki,
juosta sietämättömän
tuskallisesti elämän
talutusnuorassa
tietämättä kumpaa
päätä kusetetaan
ja silti kun
juoksemme
elämää pakoon
en kuule ääntäsi
en kuule
en
Selite:
"En ole varma mistään muusta kuin sydämen rakkauden eheydestä ja mielikuvituksen totuudesta – Sen mikä valtaa mielikuvituksen kauniina, on oltava totta.On totta kaunis, kaunista on tosi. – Vain sen me tiedämme, se riittääkin.Ikuisen ilon antaa kaunis luomus.Sen sulo kasvaa vain, ei milloinkaan se tyhjiin raukene" -----
Pitänee siis paikansa, että kaikki on aina viimekädessä katsojan silmässä ja siitä miten ymäröivän totuuden ja kauneuden siirtää tietoisuutensa ja millaisen arvon antaa sille mitä näkee, siirtää tunteisiinsa.-----
https://www.youtube.com/watch?v=jqpAgMxhx30
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sen jälkeen kaikki on tietyllätapaa toistoa, vai onko ?
Syvälle menevä runo... herättelee tunteita ja muistoja =)
Sivut