Some People (juhannusromaani menneestä nykyisyyteen)

Elinpiirini hengitti
ilmaa,
suloisia muistelmia
lapsuudesta
 
kaikkea sitä
mikä
liikahteli
pinna alla
 
ja
kuinka nopeasti
jokainen eletty
päivä kasvoi
uuteen huomiseen
 
historian
hajoamiseen ja
sitä seuraavaan
iloiseen nauruun
 
aurinkoon, joka asuu
pienessä ihmisessä
yrittäen
kääriytyä jokaisen
suosioon
 
jatkuvuutemme
olemassaoloon
  
 
 ~~~~~~
 
 
elämän ääret
houkuttelivat
näytteille
pannuilla
totuuksilla
 
silloin en
vielä
keskenkasvuisena
tiennyt,
että
onnellisuus on vain
sana
 
säväyksenomainen
sekunti
himon
muuttua kuviksi
 
riisua valta,
haavoittuneisuus
 
merkityksetön
 
siihen samaan
hetkeen
menettäessään
neitsyytensä
 
tunnistaa oman
yksinäisyytensä
 
kuinka pelko ja
häpeäkin
nostavat päänsä
 
tunnistaakseen
taivaan halki lipuvat
pilvet,
täydellisen
tyyneyden
 
 
~~~~~~~~
 
 
MAAILMANI PYSÄHTYI HETKEEN
 
jäin tuijottamaan
tuota kuvaa
 
kaikessa painoi
halujen ja
himojen päättymätön
uhri
 
katselin itseäni,
aikuisuutta
 
tiedon, vapauden
ja vastuun rajoja
 
jos olisin ymmärtänyt
tekojen ja
kumouksellisuuden
todellisen merkityksen
 
en olisi
vannonut
 
vastustanut kaikkea
sovinnollisuutta
 
tutkinut
persoonallisuuteni
piirteitä,
sakeaa ydintä
 
sitä mitä olen
tai sitä
mistä tulen
 
vaan jotakin meitä suurempaa
 
 
 ~~~~~~~~
 
 
koskettelin
huulia,
nuoruuteni kuvaa,
joka tuntui
elävämmältä
kuin elämä
itsessään
suuteli päälakea
 
tai sai tunnon
varpaissa
 
siellä missä
kahdesti yössä
laukeava potenssi
ensin kiihottaa ja
myöhemmin
todennäköisesti loukkaa
 
olemalla jonkun
toisen kupeella
kyyhöttävä kaunistus
 
elämän moniulotteisuuden
 
kyky metsästää
ystävyyttä ja aistillisuutta
 
antamalla imartelulle
enemmän syvyyttä,
yrittäessään unohtaa
sovinnaisuuden
 merkityksen

 
 ~~~~~~

 
 kaikki vaan kohoaa
 yläpuolelle,
 korkeuksiin
 tuntien poikuuden
 liukuvan seuraavaan
 
 kesytettävään naisen
 kehoon,
 harojen väliin
 kuin eläin
 olisi syönyt
 nälkäänsä
 
 nimettömästä
 paratiisista,
 sieltä mistä
 ääretön kiitollisuuskin
 on saanut nimensä
 
 ja tyydyttymättömän
 ääni
 värien kylläisyytensä
 
 
 ~~~~~~~
 
 
 elämä
 ei ole pyörä,
 ruusuntäyteinen
 sänky, jossa
 silkkiin sykertynyt
 tunne
 
osaa pelkästään
 rakastaa,
 kerätä minuutensa
 murut kielen
 syötäväksi
 
 se myös haluaa
 omistaa ja aika-ajoin
 kääntää selkänsä
 
 rakkaudettomuudessaan
 
 repiessään yhteyden
 äänen, jota kukaan
 ei hetkeen enää kuule
 
 jota ei
 voi sylissään
 helliä ja kannatella
 
tuoda valonvälyksenä
 kiihkeää sydämen
 sykettä
 
 mysteerin, jonka
 voisi ottaa omakseen
 
 
 ~~~~~~

 
 oli vain kuvanomaisia
 muistikokonaisuuksia
 vapaudesta
 
 kimaltavan kyyneleen
 määränpäästä,
 kulkea kiirehtien
 
 sinne missä
 sisäinen herkkyys ja
 ja hienotunteisuus
 asuu
 
 kaukaisimpiin
 ulokkeisiin
 
 pakahtuvan
 uteliaisuutensa
 majoittaa
 
 tuoden näkymättömiä
 ajatuksia
 verhottomasta ikkunasta
 
 ne ajatukset olivat
 kuin kauniita
 esineitä,
 siroja pinnaltaan
 
 ja kyvyttömiä
 loukkaamaan ketään
 hentoudellaan
 
 
 ~~~~~~
 
 
 niissä vaappui
 elämän
 peruskysymykset
 kuten siitepöly
 tekee tehtävänsä
 
 silmäpeli, joka
 yrittää
 ymmärtää naista
 
 yrittäessään pitää
 rakkauden
 olemassaoloa
 mahdollisuutena
 
 levottomuus, joka
 nousee kaipauksen ja
 kiihkon soittelemilla
 sävelillä
 
 
 ~~~~~~
 
 
 
 ihanat koivut
 helisevät
 autiolla tiellä
 
 vangiten vain
 ääriviivat, joita
 kehosi antaa
 
 haluaa signalisoida
 
 jalkateräsi pinnan
 peittyä
 hellyydenosoituksiin
 
 viimeiseen pisaraan
 kytkeytyviin
 hyvänolontunteisiin
 
 virtoihin, joissa
 on haikeus ja
 ykseys
 valtavina
 aaltoina
 
 etsimässä kehoa
 
 kehoon,
 väriseviä
 kerrostumia
 
 tunnustuksia todellisuudesta
 
 
 ~~~~~~

 
 rakkauden sanoja,
 jotka tuntevat
 sormen pään,
 huulen
 korvan ja kaulan
 hipaisun
 
 ihmistä varten
 
 sielun tärkeimmän
 latauksen lähteen
 
 kaikki on
 kuin sadusta
 
 kiintymyksen vaahtoineen
 
 tähtisumuineen,
 jossa sormien lävitse
 kariseva tuhka
 tuntui varisevan
 kukintoon asti
 
 maailmamme katseli
 kaikkiin suuntiin
 huutaen kerrankin
 naiiviin rehellisiä
 sanoja
 
 
 ~~~~~~
 

 totuus, joka
 näyttäytyy
 sinisessä meressä
 sinisessä hetkessä
 
 onnettomat
 kerjäläiset onnellisuuden
 edessä
 kuten pelkkä katse
 kuumentaa
 murusia
 
 saaden maljan
 täyttymään
 loppumattomuudessa
 
 ruumis nytkähti
 kirkkauden
 varjelemissa liekeissä ja
 katsoi uudelleen
 kaksi kertaa
 
 kaipasi rakkautta,
 heittäytymistä
 mehiläisensä vaistoihin
 
 kantamalla tulta
 ihollaan
 
 sydämissään
 
 tarkoittaessaan
 yhtymäkohtia maan
 ja meren horisonttiin
 
 ikävän
 vokaaleja
 kirjoittaa puutteensa
 höyhenillä

 tunteen
 rikkautensa 
 piirteillään
 
 
 
 ~~~~~~
 
 
KUVANI LIIKKUU JÄLLEEN
 
maailmani
rekisteröi
nenän taakse
kukkaansa
puhjenneita
tunteita
 
olen suodattanut
elämää,
vuosia
 
kantanut sisälläni
salaisuuksia,
rauhaa ja
rakkautta
 
vääristellyt totuutta
omiin tarpeisiini
 
 
~~~~~~
 
 
elin
tätä aikaa,
huokaillen huomiseen
 
kohtalokkaisiin öihin,
sellaisiin
pilvettömin taivain
varustettuihin
hullun rakkauden
pisaroihin, jotka
kannattelevat
toinen toistaan
putoamatta
 
vain aikomuksenaan
ratkaista
elämän mysteerit
 
nähdä
rooliasut kunnossa
ja sanojen pistää
reikiä, joista
kylmä tuuli
ilkkuu
kertoen
kaiken hyödyttömyydestä
 
tänäänkin on kylmä päivä
 
 
 ~~~~~~~~
 
miksi me
jumalanluomat emme
ole valmiita nöyrtymään
rukoilemaan polvillamme
jokaisella solullamme
sellaista, joka
ei ole lempeää ja
oikeudenmukaista
 
joka ei ole
näyttänyt todellisia kasvojaan
 
me mieluummin
ajamme hyvän ja
kauniin ahtaalle,
ajatuksen
syntyä uudestaan
aivan kuin lapsi
vapautuisi kohdustaan
tai kuolisi
synnytystuskiinsa
 
kaikki se käsittämätön
murheiden ja tuskien
matka on takana
 
näen vain vartaloni,
sormet, varpaat ja suun
sekä syvää täydellisyyttä,
joka on istukan tavoin
kiinnittynyt
välillemme
niin kuin ilma, vesi ja
tuli poistavat
kuolemaa ottamatta
kiinni kädestä
 
ja
 
paljain silmin
voimme todistaa
valon voittavan hämärän
hyvien tekojen
hukuttaa
avunhuudot ja
epäröivät äänet
tienhaaroissa


~~~~~~

 
rakkaudesta syntyneet,
ihmisen luomat
pitävät kiinni
ja taistelevat
rakkautensa liekistä
toivoen
meidän tahtomme toteutuvan
 
jokaisen tarkoituksellisen valinnan,
tietoisen tai vaistojenvaraisen
 
joka olisi enemmän
kuin kohtalo,
kaikkea muuta kuin
riistoa uskoa
itseensä ja toisiin
ihmisiin
 

~~~~~~


elämä on lahja,
omannäköisemme valinta
vasta kun sielu on paljas
ja kaikki ansat naamioimatta,
siis
jotkut meistä
ovat todella
syntyneet toisilleen
 
osaten elää kasvoissa, äänessä
janoisessa pisarassa,
kuten nämä kolme perusjalkaa
osaavat kulkevat aalloissa
seurata ajatuksiani
ollen intohimoni
 
koko elämäni kokoinen luomistyö