Se hetki, kuin
jäinen kuu hajoaisi
tuhansiksi pirstaleiksi
etkä silti näkisi
ainoatakaan niistä,
unohdat etsimäsi
niin pieniä
ne hetket
ne tunnetilat
luoksesi hapuilevat,
taistelevat päästäkseen
vangitsemaan sinut
kasvavat
vahvistuvat silmiesi edessä
pääsi sisällä
älä hievahdakaan
älä pakene enää
Kuuntele
se karjunta
ne solvaukset
häpeä halveksunta pelko
turtumus
totuus
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Oii hyvää ilmaisua. Vahvaa ja todellista. Totuus on joskus raskas ja vaikea kohdata. Upea runo. Todella.
mun mielestä tää on yksi sun hienoimmista runoistasi, ehkä jopa paras. tää on niin vahva ja jotenkin aggressiivinen, ainakin mun mielestä. se on uusi puoli susta. tällaiseen tunnelmaan mä saattaisin pyrkiä omissa runoissani, mutta sulta en oo ennen lukenut tällaista. en halua lähteä erittelemään mitään yksittäisiä kohtia, mutta pidin tästä tositosi paljon. (paitsi otsikosta mun täytyy sanoa: mahtava!)
Sivut