Me kumpikin saamme nähdä

Kultaisia reunoja ei aina tahdo löytää

ei vaikka raaputtaisi pinnan rikki

mutta sinä olet minun sanojeni sointi

eikä siitä muistuta paremmin mikään muu

kuin kyyneleet, jotka me jälleen jaamme

kaiken tämän kadotuksen jälkeen

minä kipuilen sinun tuskaasi

aivan kuin eläisimme uudelleen

ensimmäistä syksyämme

ja sinun täytyy tietää

olet minulle arvokkainta

olit silloin, etkä lakkaa olemasta

vaikka me hukummekin välillä kaiken alle