Joutsenet, niiden aura vaikuttaa minuun monella tapaa. Se on kaksijakoista, tunnen yhtäältä surua ja haikeutta, mutta myös riemua niiden näkemisessä. Kun tyttäreni muutti Ylöjärveltä lyhyeksi hetkeksi asumaan Hämeenkyrön Sasiin syyskuun alussa 2002, se jäi kovin lyhyeksi ajaksi siellä. Tyttäreni kuoli yhdessä oman tyttärensä ja oman äitinsä kanssa auto-onnettomuudessa jo saman vuoden marraskuun lopussa. Itse olin heidän kanssaan viimeisen kerran loka- marraskuun vaihteessä käydessäni tyttäreni luona hänen uudessa kodissaan. Siellä oli myös erään joen suvannossa muuttoon lähtevien joutsenten kokoontumispaikka. Kävin sen lähellä olevassa lintutornissa tarkkkailemassa niitä, mutta vain yksin, koska oli hyvin kolea sää, eivätkä muut halunneet lähteä silloin mukaani. Ei joutsenten näkemisessä ole minulle kuoleman enteitä, paremminkin elämän toivoa, mutta kuitenkin minulle niiden näkeminen tekee aina vähän haikean mielen.