On aika nousta, muuttaa.
Kolmesataa lähtöä mielessä,
kolmesataa nousua
ruovikkoisesta, pitkästä järvestä,
joka kohta jäätyy.
Ne lipuvat liki:
ojentelevat kaulojaan, sukivat siipiään,
kampaavat toisiaan.
Joku vähän verryttelee,
lyö siivillään ilmaa.
Torvi soi. Joko on aika?
Ei vielä.
Ilta hämärtyy, kylmä puree.
Matala järvi peltojen kainalossa
nyt jäässä.
Järviruo’ot asettavat näytteille
menneen kesän muistoja
kuin valokuva-albumissa.
Valkoiset linnut ovat lähteneet.
Lunta sataa jäälle.
Näkymättömissä virtaa
suru, kaipaus ja yksinäisyys.
Keväällä joutsenet palaavat
ja hajaantuvat.
Lintutornissa joku nojaa kaiteeseen,
kiikaroi, arvioi sydänten lukua.
Minun sydämeni jakautuu;
osa niiden kaikkien mukaan.
Uudet poikueet syntyvät.
Kyllä niissä on myös minun vertani,
sydämestä sydämeen virtaavaa.
***
Selite:
Joutsenet, niiden aura vaikuttaa minuun monella tapaa. Se on kaksijakoista, tunnen yhtäältä surua ja haikeutta, mutta myös riemua niiden näkemisessä. Kun tyttäreni muutti Ylöjärveltä lyhyeksi hetkeksi asumaan Hämeenkyrön Sasiin syyskuun alussa 2002, se jäi kovin lyhyeksi ajaksi siellä. Tyttäreni kuoli yhdessä oman tyttärensä ja oman äitinsä kanssa auto-onnettomuudessa jo saman vuoden marraskuun lopussa. Itse olin heidän kanssaan viimeisen kerran loka- marraskuun vaihteessä käydessäni tyttäreni luona hänen uudessa kodissaan. Siellä oli myös erään joen suvannossa muuttoon lähtevien joutsenten kokoontumispaikka. Kävin sen lähellä olevassa lintutornissa tarkkkailemassa niitä, mutta vain yksin, koska oli hyvin kolea sää, eivätkä muut halunneet lähteä silloin mukaani. Ei joutsenten näkemisessä ole minulle kuoleman enteitä, paremminkin elämän toivoa, mutta kuitenkin minulle niiden näkeminen tekee aina vähän haikean mielen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
jälkeen jäävät suru ja kysymykset
-- joutsen, kevään tuoja, syksyn viejä --
vahva lohtulintu
Sivut