Uskosta puhutaan paljon.
Sydämen usko ei ole valtavissa
kansanjoukkojen kokouksissa.
Se ei ole massavoima,
vaan se on
sisimmästä kumpuavaa iloa,
tyyneyttä ja rauhaa.
Usko karsii ihmisestä
omahyväisen suuruuden,
mutta toisaalta
se kohottaa ihmisarvoa.
Usko on sota-ase
omassa sisimmässä
riehuvaa pahuutta vastaan.
On tärkeää tietää
oma rajallisuutensa,
kuin myös sisäiset
voimavaransa.
Vaikka ihmisellä lahjakkuutta
ja aktiivisuutta olisi,
mutta toimintatavat
ja tarkoitusperät vääriä,
niin turhaa on työ
ja ehkä jopa tuhoisaa.
Olen mielenkiinnolla seurannut
keskusteluja uskosta ja elämästä
lehdistössä, sekä joukkoviestimissä.
Miksi pengotaan
vanhoja sontakasoja
ja kaivetaan haudoistaan
haisevat raadot.
Jos edesmenneet ovat
uskon varjolla
epäkristillisesti eläneet,
niin meidän ei pidä
heidän esimerkkiään noudattaa.
Jos koska, niin juuri nyt
tarvitaan inhimillistä ajattelua,
hyväksyntää ja
pyyteetöntä myötäelämistä,
sillä hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin luullaankaan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?
Lämpöisin ajatuksin epeli!
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut