Myö sootoo lupitettiin aarinkoesella järvellä. Rantakalliot oel niin kaaniita ja niistä näätti ilimaan jottae hööryä noosovan. Sinne kallion alle myö tietennii sootoo lupitettiin hellettä pakkoon. Kun piästiin mualle, niin myö kävellä lätysteltiin paljaen varpaen valakeella rantahietikolla.
Ja kun myö aekasa lekoteltiin siellä kallion kolossa, niin aarinko alako paenua maelleen, niin siinä samassa tuil jo meleko hämäree. Ja eekös vuan alakanna järvestä usvoo noosta. Usvapilivet oel niin kun kaaniita neetosia, jotka hyppel oksilta oksille ja kukat lupsaatti silimäsä kiinni.
Siinä myö sitte seesta tokotettiin käes käessä ja kateltiin että mitenkä yö alako hämärtyä. Suviyötä ee pitkään piisanna, kun juluma keltanen mollukka alako noosta metän takkoo. Siitä lähtiin minä oon miettinnä
sitä kahestaan vietettyä iltoo ja hengen silimillä katastellu korree-ta aaringon siltoo.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Usvan hetki.
Käsi kädessä
Rakkauden renki.
Oikein kun haluaa,
Pieneksi käy
Auringon välit rakastaa.
Hetkensä jakaa
Ja toisilleen omistaa.
Sivut