Rakkaudesta

Nelin jaloin hän juoksi
juoksi portin alitse
nelinkontin kuin eläin ja huusi

                    "Ura! Hän on täällä jälleen!"

Ja hän hirnahti
ja juoksi portin alitse nelinkontin
kuin eläin


Ura! Hän on täällä taas! Zdes´! Hän, joka oli kerran Petja, toisen kerran Klaus! Oli Mikkel, Mihail, Salomon! Kerran hän tuli maailmaan strutsin munasta ja oli Alexander. Toiste hän kuoriutui taivaalta pudonneesta kivestä, materialisoitui merenrannan kuohuista, syntyi Vladimir-nimisen miehen kielestä, jonka tämä yski keskelle Punaista toria. Kerran hän vain oli. Oli ilman nimeä, osoitetta, syntymää! Ja sen kerran, samalla tavalla kuin tuli, hän myös katosi. Victor, Ahmed, Malek! Ura! Alec, Don, Bernard! Minä sanon teille: hän on se, jota rakastan! Ruben! Ura!

Hänen selässänsä kyhmy
vaappui hänen juostessaan
puolelta toiselle

Ja hän nauroi! nauroi
kuin valaistunut tai se,
       joka vihdoin tuli nähneeksi enkelin

Hän alitti vielä yhden portin
oli nelinkontin kuin eläin
hän ulvoi naurusta

                    "Äiti aika, hän on täällä vihdoin! Ura!"


Kukaan ei kääntänyt häneen katsettaan


Ennen neljättä porttia hän katosi