Evakko

Runoilija clothespin

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 14.9.2008
Viimeksi paikalla: 27.3.2024 23:10

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

heimoi
 
jossain kaukaisissa maissa on tuulen korventamia kaupunkeja
                          joissa kaduilla kasvaa heinää ja  talojen seinät soivat laulua
                          niistä jotka lähtivät aina ja aina uudelleen kunnes kukaan ei palannut:

kukaan ei enää rakenna, kukaan ei enää tee pesiä
lapset eivät roiku mattotelineillä, temppuile ja naura
oli aika jona me oltiin täynnä rakkautta
mutta enää kukaan ei rakasta
ei enää taistella maalien väreistä
kaikki on niin yksinkertaista kun vain tuuli korventaa
me ei haluta tätä
me ollaan seiniä ja valmiita kaatumaan
miksi kukaan ei tule kotiin vaikka päästin tuulen ikkunasta sisään pyyhkimään pölyjä
keittiö ei kiillä, mutta se oli paras mihin pystyin nyt kun on kuivaa
sateella auttaa kun katto repsottaa
silloin liesi aina kiiltää hetken valmiina ravinnonvalmistamisen rituaaliin
rakasta minua taas sinä joka rakensit minut
katso näitä katuja, joilla vain heinät tanssivat
tule ja asuta minut
minä kaipaan sitä kuinka joku nukkuu minussa öisin
hampaiden harjaamisen ääntä, askelten narinaa,
tiskien kilinää, hengitysten rytmejä, hiljaisuutta ja meteliä
en kiellä kiintyneeni tuulen ulinaan näissä tyhjissä huoneissa
mutta autiona vuosikymmenet kulkevat hitaasti
ja onhan tämä ruma tämä repsottava tapetti
minä olen niin yksinäinen tässä tuulen paahteessa
minä haistan teidät rautateitä myöten
mutten koskaan kohtaa


miksi sinä rakensit minut jos et aio rakastaa?
ihminen

                olenko minä sinulle vain vaihe historiassasi?
unohdettu arkkitehtuurinen näyte?
              väliaikainen tila?
oliko merkitykseni vain olla sinun ja vaipua unholaan?
  miksi et kaatanut minua kun se oli vielä armollista?
                                                 mikä minä olen, ihminen
                                                 kyhätty talo
                                            enkö luomuksesi
                                eikö koti tarkoittanutkaan sinulle paikkaa
                                                                                     omaasi

täällä minä seison vielä vuosisadankin jälkeen
ehkä minä opin rakastamaan kasveja
ehkä muutkin kaltaiseni
kiinnymme hiljaisuuteen
betoniimme kuluneisiin jälkiisi
jotka muistuttavat poissaolostasi


                            ehkä annamme anteeksi
            päästämme irti
                      ehkä vielä palaatte
              kuten palasitte muihinkin hautautuneisiin kaupunkeihin
     ehkä luovumme toivosta
kaadumme hiljaa
tulemme maaksi lopulta
laulujamme jatkavaksi
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Tämä on hieno, ja omalla tavallaan koskettava kuvaus kodittomuudesta..fyysisestä ja henkisestä. Kerrottu jännästi rakkennuksen näkökulmasta, mutta vahvasti inhimillinen sanoma loistaa läpi uljaan runon.
 

Käyttäjän kaikki runot