Ithaka

Meren aallot lyövät hiekkarantaan,
Siihen jalkani kevyesti uppoavat.
Kotoa olin kauan, niin kauan poissa.
Vesille kadonneet joskus palaavat.

Koti! Voin jo maistaa sen mullan,
Siitä josta versovat sankarien teot.
Olen selvinnyt hirviöiden kynsistä,
Vaikka kuulinkin seireenien kuorot.

Täällä on poikani! Ja minun vaimoni!
Talossani ovat nyt vieraiden pidot.
Mutta kuten joka kerta aiemminkin,
Äly, viekkaus ja voima ovat keinot.

Pöyhkeydestään sokea ei voi huomata,
Mitä kätkeytyy sanoihin oraakkelin.
Loukkasit isäntää omassa talossansa,
Kohta jylisee ukkonen mustin pilvin.

On aika! Vedän pronssimiekan esiin.
Kosijoille koittavat häät hurmeiset.
Palvelijoista myös petollisimmille,
Ovat nämä myös elonhetket viimeiset.

Aurinkona hehkuu vaskinen panssari,
Se on kirjottuna vereen vihollisten.
Apollo, Athene ja Zeus kiitos teille,
Löin vastustajat avulla luotettujen!

Vietin vuosikaudet meriä kiertäen,
Nyt ovat päättymässä harhailuni.
Rinnallani ovat suku sekä Jumalat,
Tämä saari on minun valtakuntani!