Animula

Syksy kylmensi kyliä,

sydämiä Suomen maalla.

Otti linnut laulamasta,

kylä hiljeni hivenen,

marras vaiensi iäksi.




Aura siltojenalainen

jäätyi vuotena tänäkin.

Pilviltä sai maitopeiton,

kerrytteli ehjän hangen

Oli tullut Turkuun talvi




Kalho kiersi joenviertä,

kulutti innotta katua

huokaus askelen välissä.

Murehti hän lintujansa

pikkulintuja eniten.




Ehti Kalho sillan luoksi,

siellä parvi poikasia.

Näki heidät nauraviksi,

kirkassilmiksi vesoiksi.

Huvit tyhjiksi totesi.




Maitopeitto, ehjä hanki,

joen talvinen koriste,

Soveltui kaluksi leikin

romun iskuille hävisi,

mistä jäljet räntäkuopat.




Katsoi Kalho leikkiviä:

Soma pakkoko pilata,

rumat jäljet jättää jäähän?

Vielä vilkaisi jokea

irvisti takaisin Aura.




Aura siltojenalainen

Kalhon empiä kehotti,

neuvoi vartoa suvea.

Missä ois pahalta suoja,

Jääkö jälkeä kesällä?