Hiukseni vapisevat
märkyyttään,
huojuen
tiputtaen tyvestään
pisaroita
ihmisen kokoista
lihaa ja verta
ilman ymmärrystä
läpäisten
maan ja
äären, mutta
eivät ihoa
sileää pintaa,
jolla on elämä
elettävänään
peiteltyjä unelmia,
maahan kaadettuja
mustelmia, joihin
kosteus nousee
tuomalla kankeuden
kehoon,
kieleen
kuinka se
kosketusarkuus
häiritsi säärtä
silmiä
hivelevää
sädekehää
arpea, joka näkyy
ja muistuttaa
ajan kulusta
ensimmäisistä
viattomista katseista,
leikeistä
niistä versovista
lauseista,
kevättä
muistuttavista
suudelmista
hioen paljaita
sormenpäitä,
puolikuisia
silmiä
karkumatkaa
pullotettuihin
unelmiin
kermaiseen kuoreen,
joista tarina
pursoaa ulos
liukkaudella
pyyhkien suunpieliä
sielua ja
kaikkia niitä
kuivia sivuja,
jolloin avaimen reiästä
näkyvä maailma
oli tatuoitu
sydämeen
menettäen tajuntansa,
kyvyn katsoa
pintaa syvemmälle
jumalan symboli
vain tuijotti
isopovista naista
luullen
muotojen olevan
elämän muodokkuus
herätetty halu
ja seksuaalisuus
tai
maailman napa
ja vastaus
kaiken tarkoitukselle
kaikella on
hintansa
jopa hiljaisuudella,
joka vyöryy
pelon paljastamalle
alueelle,
rakoihin
kaiken tutun
päälle maalattuun
karheuteen
sakenevaan yöhön
henkeen, joka
puhaltaa
taivasta ja
sitä kiertävää
kuuta
~~~~~~~~~~~~
Kuinka järjetöntä
kaikki on
kuulaasti
hengittävässä
rinnassa
ahneudessa
päivien vartioidessa
kauempaa kaiken
oikeutusta
ihmisen rauhaa
nälkää
ja ärtymystä,
joka repeää
jokaisen yrittäessä
pitää kiinni
eduistaan
kullasta,
jota huuhdotaan
kiittämättömyydestä
tai valloituksista,
jotka jäävät
jalkoihin ja
tallotaan unelmiin
etsiä ihmistä,
sellaista kaihon
kaunista makua
mahdollisuuksia
tulevaisuutta
juopuneen jumalan
kykyä tehdä
vaillinaisesta
kyyhkynen
pellon viertä
rakentuvia askeleita
raskain rattain
pyörähtäviä ajatuksia
huokaamaan maailman
kauneutta
jatkuvana solkena
ulos eteen työntyviä
kysymyksiä
veren makua
suussa,
tavallisen ihmisen
murheita
kykyä nähdä
voima
voimattomuudessa
tekoja, jotka
ovat puheita
enemmän
luonnon kyky
kutsua
omiaan
kykyä
leikata pois
kaikki turhuus
pysäyttäen sydämen
uuteen elämään,
valaisten pimeän
sateen kastelemat
kasvot
raikkaan heinien
kahinan
kuin ikkuna avautuisi
kultaakin kalliimpaan
kesäyöhön
kykyyn kipristellä
jäseniään
mielihyvästä
silmiin
pesiytyvää onnea,
joka täydenkuun aikaan
ulvoo
olemalla se
olennainen
jokaisen
ja yhden
ainoan kerran
märkyyttään,
huojuen
tiputtaen tyvestään
pisaroita
ihmisen kokoista
lihaa ja verta
ilman ymmärrystä
läpäisten
maan ja
äären, mutta
eivät ihoa
sileää pintaa,
jolla on elämä
elettävänään
peiteltyjä unelmia,
maahan kaadettuja
mustelmia, joihin
kosteus nousee
tuomalla kankeuden
kehoon,
kieleen
kuinka se
kosketusarkuus
häiritsi säärtä
silmiä
hivelevää
sädekehää
arpea, joka näkyy
ja muistuttaa
ajan kulusta
ensimmäisistä
viattomista katseista,
leikeistä
niistä versovista
lauseista,
kevättä
muistuttavista
suudelmista
hioen paljaita
sormenpäitä,
puolikuisia
silmiä
karkumatkaa
pullotettuihin
unelmiin
kermaiseen kuoreen,
joista tarina
pursoaa ulos
liukkaudella
pyyhkien suunpieliä
sielua ja
kaikkia niitä
kuivia sivuja,
jolloin avaimen reiästä
näkyvä maailma
oli tatuoitu
sydämeen
menettäen tajuntansa,
kyvyn katsoa
pintaa syvemmälle
jumalan symboli
vain tuijotti
isopovista naista
luullen
muotojen olevan
elämän muodokkuus
herätetty halu
ja seksuaalisuus
tai
maailman napa
ja vastaus
kaiken tarkoitukselle
kaikella on
hintansa
jopa hiljaisuudella,
joka vyöryy
pelon paljastamalle
alueelle,
rakoihin
kaiken tutun
päälle maalattuun
karheuteen
sakenevaan yöhön
henkeen, joka
puhaltaa
taivasta ja
sitä kiertävää
kuuta
~~~~~~~~~~~~
Kuinka järjetöntä
kaikki on
kuulaasti
hengittävässä
rinnassa
ahneudessa
päivien vartioidessa
kauempaa kaiken
oikeutusta
ihmisen rauhaa
nälkää
ja ärtymystä,
joka repeää
jokaisen yrittäessä
pitää kiinni
eduistaan
kullasta,
jota huuhdotaan
kiittämättömyydestä
tai valloituksista,
jotka jäävät
jalkoihin ja
tallotaan unelmiin
etsiä ihmistä,
sellaista kaihon
kaunista makua
mahdollisuuksia
tulevaisuutta
juopuneen jumalan
kykyä tehdä
vaillinaisesta
kyyhkynen
pellon viertä
rakentuvia askeleita
raskain rattain
pyörähtäviä ajatuksia
huokaamaan maailman
kauneutta
jatkuvana solkena
ulos eteen työntyviä
kysymyksiä
veren makua
suussa,
tavallisen ihmisen
murheita
kykyä nähdä
voima
voimattomuudessa
tekoja, jotka
ovat puheita
enemmän
luonnon kyky
kutsua
omiaan
kykyä
leikata pois
kaikki turhuus
pysäyttäen sydämen
uuteen elämään,
valaisten pimeän
sateen kastelemat
kasvot
raikkaan heinien
kahinan
kuin ikkuna avautuisi
kultaakin kalliimpaan
kesäyöhön
kykyyn kipristellä
jäseniään
mielihyvästä
silmiin
pesiytyvää onnea,
joka täydenkuun aikaan
ulvoo
olemalla se
olennainen
jokaisen
ja yhden
ainoan kerran
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kiitos vierailusta Anjuska.
Sivut