Turvonnut huuleni
tykyttää,
haaveilee
onnellisuudesta
toivoo
kokonaisen ja
koskemattoman
kokoisen
päivänvalon hyväilevän
naarmuttamatonta pintaa
ajatuksen nopeudella
elää elämänsä
ilman itkua,
ilman valitusta
~~~~~~
kukaan ei enää
ota
eikä anna
sylkäisemällä murusia
vaan unohtaa
entisen
kuten loppuun
kulutettu paristo
hylkää käyttäjänsä
lopettaa hiljaisuuden,
tuskan luoman
kivuliaan ajankulun,
kadottaessaan
katoavaisuuden
tunnen kuinka
vereni kierto
pysähtyy,
kostuttaa kieltään
elämän huuliin ja
maistaa persoonallisuudesta
sen maku
on vahva,
suorastaan
läpitunkeva
avaten aistit,
vapaan mielen
taipua tahtoonsa
tuntuu niin ihmeelliseltä
ajaa tiehensä,
antaa kehonsa
hävitä ja
mikään ei tunnu
enää
omalta
~~~~~~
pelkkää kutinaa
jokaisessa solussa,
suljetun oven takaa
varjosta herännyt ruumis
keho ja mieli
sovittaen rikostaan
elämättömälle elämälle
hymyileväksi
koputukseksi,
suistoksi, johon
yltäkylläiset joet
laskevat
mitä silloin näkee
hämärän
peilikuvasta heijastuvassa
valossa
mitä silloin tuntee,
kun hymy
murtaa muurit,
pelastaa hukkuvan
kasvoissa
näkyvän murheen
tuntee
antautumisen merkin
ihossa tuoksuvan
saumattomuuden
viettelyksen,
joka nuolee
hipiää
~~~~~~
kaikessa on
kyse antautumisesta,
ovea ei
enää voinut
pitää
raollaan
sokeus ja rikos
olivat silkkaa
mitättömyyttä,
eivätkä enää
koskaan
vannoneet nimelläsi
kivun armeija
ei enää kohdannut
todellisuutta
olisin tahtonut itkeä
nähdessäni
näkemisen arvoisen
ruumis ja sydän
sylissäsi
jokaista huokosta
myöden
puhtaana kuin
neitsyt
ja kun katson
silmiin
näen mitä
sukua on
rakkauden valta
vieras ja
silti todellisuuden
syvin olemus
intohimo, joka
kasvaa
kasvoissa,
käsissä ja teoissa
lähtien taisteluun,
jonka tietää
voittavansa
tehtävä,
joka on suoritettava,
jotta voisi
uskoa ihmeiden
perille vievään
voimaan
sydämen kykyyn
täyttää tyhjä
rakkaudella,
kuinka se
levottomuuden
tunne ottaa vallan
hengittää
ilmaa,
kaikkea mitä
ei tarvitse sanoa
ääneen
~~~~~~
ojennan vain sormeni
johon onni tarttuu
kätesi koko
voimalla
päästäksemme
lähemmäs
rakkauden rantaa
saadaksemme jäljen
toinen tosistamme
pitkiä siemauksia
elämän makua,
muutamaa kyyneleen
muodostamaa merta,
tuulta
ihmisen kykyä
tuoksua hellyydelle
unohduksessa,
jossa tuuli
on osa vapautta
ja saa kaipaamaan
laskevaa aurinkoa
pitkää matkaa,
jotta tuntisi
taas olevansa
kotona
~~~~~~
mutta sinua
minä haluan,
vapauden huutoa ja
oikeudenmukaisuuttasi
halusi ja
toiveesi toteutuneena
rakkauden ääntä
äänessäni,
ja tuulta
kuinka se
hajoaa hitaasti,
rikkoo rohkeudellaan rajoja
silloin kun
sitä kutsutaan suotuisaksi
ja se pyyhkii
mennessään turhuudet
nautinnon huokaisuksi,
joka heiluttaa
intohimon liehuvaa
lippua,
kauneutta
silmissään
rakkaudesta
järkensä menettänyt
kirkuu ja
ymmärtää, että
hänet on armahdettu
todellisuus oli
kaukana arjen
vaivoista
haaveet pakattuna
tulen puhtauteen
~~~~~~
suutele minua,
rakkauden
ryöstösaalista
ja
minä tunnen,
elän ilossa,
jota olen
odottanut tulevaksi
niinkuin surun
vastapainossa
voi syntyä tai kuolla
ysinkertaisesti
sanottuna,
kuten parhaat asiat
ovat aineetonta
aikaa
tietoisuus pykiä
sielunsa kipua
korkeammalle
unelmalle antautuessaan
ja kuinka
sitä vapautta ei voi
oikein ymmärtää,
jos ei ole
ollut vanki,
osaton
hellyydestä ja intohimosta
Selite:
Niin tuosta kaipuusta ja etsimisestä,kolikolla voi olla myös toinenkin puoli. Ihminenhän on luonnostaan aika-ajoin rauhaton ja pälyilee aina silloin tällöin meren aavalle huomaamatta tai ymmärtämättä mahdollisuutta olemisesta jo perillä.-----Tuuli on onneksi kuitenkin kaikille aina villi ja vapaa.----------
https://www.youtube.com/watch?v=DokjoPtTo3g
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut