Elämä kulkee
loivaa
alamäkeä
ajatukseni
nousevat
hiljaa jaloilleen
syttyen hitaasti
ja hetken päästä
reviirilläni
palaa jo
rovio
kuinka se
rakentuu
aineista
valheiden sokaista,
usko toiseen
elämäänkin sokaisee
valeasu parhaimmillaan
pukee,
intohimottomuus,
joka ripustautuu
jokaiseen oksaan
sielun kykyyn
uskoa kohtaloon
elämä tuo
eteen uusia
päiviä
eläen todeksi
totuuksia,
jotka uhkaavat
sieluni laitojen
varjoja
kaikki pyyhkiytyy,
kosketus
ihoon
kuorii pintakerroksen
nälkä on
suurempi syy
luoda tyhjästä
tarve
kopioida värivalojen
loiste,
toive saada pilvetön
päivä
silmistä putoavien
kyyneleiden
kykyyn valua
tulvaksi
hukuttaa kaikki
epäolennainen,
kadottaa löydetyksi
tulemisen polku
kykyä keinuttaa
kapaloitua elämää
meissä on
niin paljon elämää
kykyä syödä, juosta,
keskustella
luoda kauneus
kaikkiin voimattomiin
kasvoihin
rakentaa
päivänvalonrippeistä
hymy,
joka roikkuisi
kasvaisi osaksi
sydämenlyöntejä
tehdä suonissa
virtaavasta verestä
jumalan kyky
ravinto,
jonka kykyyn
ei aika voi
koskaan ulottua
lohdullisuutta
katsoa
ja odottaa
lasin täyttymistä
ja tanssin tuomia
pyörteitä
odottamassa
kiihkeyden nousemista
siten kuten
sieraimet laajenevat
ilman alkaessa
väreilemään
nenään sopivasti
jokaisen tien
päässä on
piste
jossa
jokainen vankeus
loppuu vierailuun,
itsensä pettämisen
kuolemaan
tarvitaan vain
tarkoitus
höyhenpeite,
joka on rakennettu
muustakin kuin
unelmista
kaipuusta
kuviin alkaa
ilmestyä
vihreää
se tarttuu aivoihin,
ajatuksiin
jokaisessa poljennossa
makeaa,
kuinka se
tekeekään täydeksi
tuntui kuin ne
puhkeaisivat
ruusunpunaiseen
kukkaan
hiipien hiljaa
kiintymystä
osoittavaan merkkiin
suloiseen flirttiin
ja
kuinka se riuhtaisee
tutusta
toiseen ääripäähän
polttaa kasvoja
tulella,
jossa jokainen
suudelma
jokainen
hameen helman
heilutus on
auringon nousu
huomennakin sataa
sade huuhtelee
menneisyyden
mutta siinä
ajatuksen
siemenessä
kasvaa unelma
rakkaudesta
kiinni
aitouteen
kumpuavaa
tarinaa
ei voi
kukaan vastustaa
olla voittamaton
kuin humalaisen
illan vapaus
itsenäisyys
olla myötätunto
lyhenevän päivän
viiltävä kipu
ymmärtää
ajatuksen
todellinen voima
mikään ei ole
niin kuin
on sen
luullut olevan
kaikki laskeutuu
kohdilleen,
mutta katsomani
taivas ei
ole maailma
se jota hengitän
se joka asettaisi
hengityksen
liki
valojen sammuessa
antaisi silmien
sulkeutua
koskettaa
hyvyydellä
siitä kaikessa
kauniissa on kysymys
aave, joka
laskeutuu jättämättä
ketään ulkopuolelle
sellainen tunne
pitää elossa
sen tuntee
kosketuksen osana
kaulaa
sanat,
jotka sulavat suussa
silmien jättäessä
salaisia
kiintymyksen hymyjä
ne tuntee,
sen onnellisuuden
valon
kirkkauden
jumaloin musiikkia,
tunnetta kuinka
käsivartemme koskettavat
toisiaan
äärimmäisiä ja
lainmukaisia
reaktiota
vuorosanoja, jotka
näyttelijä unohtaa
kuiskatessaan
utopioineen ja
toiveineen
jättäen syvän
kaihon, jotta
tunteet muistaisivat
ruumiillisen
läheisyyden merkityksen
eroottisen
taistelutantereen
äärettömän
salaperäisyyden
jossa jokaisen
ruumis tiedostaa
nähdäkseen mitä
ei ole
mitä on
ja minkälaisen
kuvan tämä kokoisuus
muodostaa
hämärän viattomuuden
nostaessaan päätään
ja piirittäessään
jättääkseen merkityksen
surun hauraalle
kudokselle
kuinka ruumiin
portti aukeaa ja
ottaa omansa
myrskyisän elementin
aaltojen pauhussa
rakkauden teon
kaikessa on
merkillistä vetoa
ihon sävyt,
herkkä yhteys
ruumiin eritteiden
aiheuttama
aineen hajoaminen
kuinka rakkaus
vastaa
vastarakkauteen
mittaa rakkautesi arvon
kaiken mitä
olet rakentanut
antamalla tunteesi
laskeutua iholle
pinnoista suloisimmalle
epäoikeudenmukaisuudelle
tai epäjärjestykselle
intohimon hulluus,
jota kohteliaisuudella
syöty kaula
tanssittaa
ajattelemalla
lainaamalla ja
varastamalla
maailman kaikotessa
kuinka nimi
kutsutaan
hiljaisuuden
taitetuille teille
kauneimmista
muistoista
kaipauksen ikävään
joka
saa oikeutuksen
äänen
väräjämään
ja kun kaikki
muut lähtee
yksi vain jää
ikävä
se ei lähde mihinkään
loivaa
alamäkeä
ajatukseni
nousevat
hiljaa jaloilleen
syttyen hitaasti
ja hetken päästä
reviirilläni
palaa jo
rovio
kuinka se
rakentuu
aineista
valheiden sokaista,
usko toiseen
elämäänkin sokaisee
valeasu parhaimmillaan
pukee,
intohimottomuus,
joka ripustautuu
jokaiseen oksaan
sielun kykyyn
uskoa kohtaloon
elämä tuo
eteen uusia
päiviä
eläen todeksi
totuuksia,
jotka uhkaavat
sieluni laitojen
varjoja
kaikki pyyhkiytyy,
kosketus
ihoon
kuorii pintakerroksen
nälkä on
suurempi syy
luoda tyhjästä
tarve
kopioida värivalojen
loiste,
toive saada pilvetön
päivä
silmistä putoavien
kyyneleiden
kykyyn valua
tulvaksi
hukuttaa kaikki
epäolennainen,
kadottaa löydetyksi
tulemisen polku
kykyä keinuttaa
kapaloitua elämää
meissä on
niin paljon elämää
kykyä syödä, juosta,
keskustella
luoda kauneus
kaikkiin voimattomiin
kasvoihin
rakentaa
päivänvalonrippeistä
hymy,
joka roikkuisi
kasvaisi osaksi
sydämenlyöntejä
tehdä suonissa
virtaavasta verestä
jumalan kyky
ravinto,
jonka kykyyn
ei aika voi
koskaan ulottua
lohdullisuutta
katsoa
ja odottaa
lasin täyttymistä
ja tanssin tuomia
pyörteitä
odottamassa
kiihkeyden nousemista
siten kuten
sieraimet laajenevat
ilman alkaessa
väreilemään
nenään sopivasti
jokaisen tien
päässä on
piste
jossa
jokainen vankeus
loppuu vierailuun,
itsensä pettämisen
kuolemaan
tarvitaan vain
tarkoitus
höyhenpeite,
joka on rakennettu
muustakin kuin
unelmista
kaipuusta
kuviin alkaa
ilmestyä
vihreää
se tarttuu aivoihin,
ajatuksiin
jokaisessa poljennossa
makeaa,
kuinka se
tekeekään täydeksi
tuntui kuin ne
puhkeaisivat
ruusunpunaiseen
kukkaan
hiipien hiljaa
kiintymystä
osoittavaan merkkiin
suloiseen flirttiin
ja
kuinka se riuhtaisee
tutusta
toiseen ääripäähän
polttaa kasvoja
tulella,
jossa jokainen
suudelma
jokainen
hameen helman
heilutus on
auringon nousu
huomennakin sataa
sade huuhtelee
menneisyyden
mutta siinä
ajatuksen
siemenessä
kasvaa unelma
rakkaudesta
kiinni
aitouteen
kumpuavaa
tarinaa
ei voi
kukaan vastustaa
olla voittamaton
kuin humalaisen
illan vapaus
itsenäisyys
olla myötätunto
lyhenevän päivän
viiltävä kipu
ymmärtää
ajatuksen
todellinen voima
mikään ei ole
niin kuin
on sen
luullut olevan
kaikki laskeutuu
kohdilleen,
mutta katsomani
taivas ei
ole maailma
se jota hengitän
se joka asettaisi
hengityksen
liki
valojen sammuessa
antaisi silmien
sulkeutua
koskettaa
hyvyydellä
siitä kaikessa
kauniissa on kysymys
aave, joka
laskeutuu jättämättä
ketään ulkopuolelle
sellainen tunne
pitää elossa
sen tuntee
kosketuksen osana
kaulaa
sanat,
jotka sulavat suussa
silmien jättäessä
salaisia
kiintymyksen hymyjä
ne tuntee,
sen onnellisuuden
valon
kirkkauden
jumaloin musiikkia,
tunnetta kuinka
käsivartemme koskettavat
toisiaan
äärimmäisiä ja
lainmukaisia
reaktiota
vuorosanoja, jotka
näyttelijä unohtaa
kuiskatessaan
utopioineen ja
toiveineen
jättäen syvän
kaihon, jotta
tunteet muistaisivat
ruumiillisen
läheisyyden merkityksen
eroottisen
taistelutantereen
äärettömän
salaperäisyyden
jossa jokaisen
ruumis tiedostaa
nähdäkseen mitä
ei ole
mitä on
ja minkälaisen
kuvan tämä kokoisuus
muodostaa
hämärän viattomuuden
nostaessaan päätään
ja piirittäessään
jättääkseen merkityksen
surun hauraalle
kudokselle
kuinka ruumiin
portti aukeaa ja
ottaa omansa
myrskyisän elementin
aaltojen pauhussa
rakkauden teon
kaikessa on
merkillistä vetoa
ihon sävyt,
herkkä yhteys
ruumiin eritteiden
aiheuttama
aineen hajoaminen
kuinka rakkaus
vastaa
vastarakkauteen
mittaa rakkautesi arvon
kaiken mitä
olet rakentanut
antamalla tunteesi
laskeutua iholle
pinnoista suloisimmalle
epäoikeudenmukaisuudelle
tai epäjärjestykselle
intohimon hulluus,
jota kohteliaisuudella
syöty kaula
tanssittaa
ajattelemalla
lainaamalla ja
varastamalla
maailman kaikotessa
kuinka nimi
kutsutaan
hiljaisuuden
taitetuille teille
kauneimmista
muistoista
kaipauksen ikävään
joka
saa oikeutuksen
äänen
väräjämään
ja kun kaikki
muut lähtee
yksi vain jää
ikävä
se ei lähde mihinkään
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=dnMIEkNXAyc
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut