Ajan pirullinen
maailma
ei sitä
voi voittaa
tai säilöä
päättymättömien
vai pitäisikö sanoa
päättömien
alkujen ja loppujen
kierre
päivien kulua
öistä untaan
saamatta koskaan kiinni loppumattomuudestaan
-
mitä jos tietää
jo saavuttaneensa huippunsa,
onko aika silloin
pelkkää tappamista
painovoiman hiljaa
laskea
välinpitämättömyyden verhot
jotta voisi
aloittaa jossain toisaalla
toisessa ajassa
ajan väljähteyneisyyden
kosketellessa
ajatusten syvyyksiä
huomaten ettei
ole enää halua
tahtoa rakentaa
herrojen ja narrien
temppeleitä
tai jos ajattomuus
on ottanut jo mielemme
haltuunsa ja
odottaa vain sopivaa hetkeä
kunnes ruumiimme on
samalla tasolla
se vaan hajoaa
pystymättä enään yhteenkään
soinnilliseen neronleimaukseen
mitä, haisevatko mädäntyneet ajatuksetkin?
-
pitäiskö jokaisen
vielä ollessaan
elämänsä
tässä ja nyt
kohdassa
carpe diemiään
kertoa kuka
ja mikä
hän onkaan
ihmisenä
paljastaa todellinen
ruumiinsa
ja mielensä valonsa
tunkeutua
olemassaolon
ytimeen vain
tarjotakseen ja
tarjoillakseen jotain
omaperäistä
louhien unien
ja realitteetien
alkuja ja loppuja
peraten kunnianhimonsa
niin pieniin osiin
ettei niistä
olisi enää mitään haudattavaksi
todellisen ajattelun esteeksi
-
siinä
leimauksessa olisi
jotain samaa
kuin hukkuminen
välkehtivän kuvan
ja taajuuden aalloille
samassa sykkeessä
aikansa kanssa,
jolloin ei olisi
ristiriitoja luontoon
ihmiseen
vaan kaikki loittonevat
ja kietoutuvat toisiinsa
itseää pienempinä
ja suurempina
epäolennaisuus sulautuu
olennaiseen
rikkomatta yhtään
epätoivonsa purjetta
ja silti selkeä horisontti
näkyy aina ja
ihminen tekee
mikä on oikein ja väärin
-
tästä pääsemmekin
vihdoin
rakkauteen
jos lähdetään
siitä, että
mitään ei ole koskaan tapahtunut
ei yhtään
sokeaa pistettä,
kaikki on läpinäkyvää
ei ole menneisyyttä,
joka varoittaa tai
estää tapahtumasta
sanojen fantasioita tai
liikkeen rationaalisa voimia,
jotka ulkonäköönsä
perustaen
tihkuttaisivat eroottisen
luonteensa,
vaan käsillä
olisi ainoastaan pelkkä
rakkaus
-
sellainen nuotiton sävellys,
jossa ei olisi
kaunista tai rumaa tekstiä
nyt ei myöskään
maailman paino
tai mikään muukaan
ulkopuolinen
pääse painama
yhtään selittävää vuorosanaa
tähän todellisuuteen
pelkkä
tarkkailija
katsoi ja tutustui yhtälöön
yhteyteen olematta
varjo
tai peili
mutta ollakseen yhteydessä
ja kadottaakseen itsensä
ollakseen läsnä
tajuntana kaiken
tajuttavuudessa
-
en kuitenkaan
sano puhtaus,
koska voisin olla paskainen
eikä sillä
ole mitään tekoa
kirkauden kanssa,
joka on aina koko ydin
olisi myös tehnyt mieli
kirota,
*****, maailman vähä-älyisyydelle
mutta kun sanojen kovuus
ja meteli,
tai yksikään sota kohdistettuine luoteineen
ei ole ratkaissut koskaan yhtään ongelmaa
tai ainakaan siinä ei ole mitään hienoa ja ylistettävää
ja vakaumukset ne vasta ovatkin tappaneet
sabotoineet koko luomakuntamme
-
meren laineita,
ajan sykettä
impullssien kulkua
jossa ei ole
meidän
omaa ääntämme
liike tai liikkumattomuus,
seisoo siinä oivalluksen reunalla
mennäkseen sisään hämäräänsä
todellisuudentajuun
-
vetovoima imaisee
kohteensa
ihminen avaruudessa
tai avaruus ihmisessä
ne kaikki korkeimmat toiveemme
unelmamme pakenevat
kuin aivojen
haaroista kostuva
aamuyön
hetkellinen kiima
tavoittelee
äärettömyyteensä
hyväksyen kaiken
tyhjyytensä ja ajattomuutensa ympäriltä
-
aika ajattommuudessa
antaa kellon soida sydämessämme
ympäröidä kaiken riisutun
aivan kuin nähdäksemme
toiset toisiemme suhteen
enemmän
kuin pelkän rakastavan yksilön itsessämme
se sama hämärä
synnyttää äärensä,
puhetta, melodiaa
jota kohti kulkiessasi
tartut siihen sielullasi,
koska ymmärrät sen olevan
sisimmässämme oleva aitous
rakkaus, joka irrotettiin
sinisen taivaamme jumalasta
jotta meillä olis merkityksellisyys
värähdellä yhtäaikaa limittäin ja päällekäin
-
monasti olen kaikesta kiitollinen
ja onnellinen
joskus pyydän
jopa sitäkin anteeksi
että,
siitä kauniista taivaasta on irrotettu
meille kaikille pieni palanen
maailma
ei sitä
voi voittaa
tai säilöä
päättymättömien
vai pitäisikö sanoa
päättömien
alkujen ja loppujen
kierre
päivien kulua
öistä untaan
saamatta koskaan kiinni loppumattomuudestaan
-
mitä jos tietää
jo saavuttaneensa huippunsa,
onko aika silloin
pelkkää tappamista
painovoiman hiljaa
laskea
välinpitämättömyyden verhot
jotta voisi
aloittaa jossain toisaalla
toisessa ajassa
ajan väljähteyneisyyden
kosketellessa
ajatusten syvyyksiä
huomaten ettei
ole enää halua
tahtoa rakentaa
herrojen ja narrien
temppeleitä
tai jos ajattomuus
on ottanut jo mielemme
haltuunsa ja
odottaa vain sopivaa hetkeä
kunnes ruumiimme on
samalla tasolla
se vaan hajoaa
pystymättä enään yhteenkään
soinnilliseen neronleimaukseen
mitä, haisevatko mädäntyneet ajatuksetkin?
-
pitäiskö jokaisen
vielä ollessaan
elämänsä
tässä ja nyt
kohdassa
carpe diemiään
kertoa kuka
ja mikä
hän onkaan
ihmisenä
paljastaa todellinen
ruumiinsa
ja mielensä valonsa
tunkeutua
olemassaolon
ytimeen vain
tarjotakseen ja
tarjoillakseen jotain
omaperäistä
louhien unien
ja realitteetien
alkuja ja loppuja
peraten kunnianhimonsa
niin pieniin osiin
ettei niistä
olisi enää mitään haudattavaksi
todellisen ajattelun esteeksi
-
siinä
leimauksessa olisi
jotain samaa
kuin hukkuminen
välkehtivän kuvan
ja taajuuden aalloille
samassa sykkeessä
aikansa kanssa,
jolloin ei olisi
ristiriitoja luontoon
ihmiseen
vaan kaikki loittonevat
ja kietoutuvat toisiinsa
itseää pienempinä
ja suurempina
epäolennaisuus sulautuu
olennaiseen
rikkomatta yhtään
epätoivonsa purjetta
ja silti selkeä horisontti
näkyy aina ja
ihminen tekee
mikä on oikein ja väärin
-
tästä pääsemmekin
vihdoin
rakkauteen
jos lähdetään
siitä, että
mitään ei ole koskaan tapahtunut
ei yhtään
sokeaa pistettä,
kaikki on läpinäkyvää
ei ole menneisyyttä,
joka varoittaa tai
estää tapahtumasta
sanojen fantasioita tai
liikkeen rationaalisa voimia,
jotka ulkonäköönsä
perustaen
tihkuttaisivat eroottisen
luonteensa,
vaan käsillä
olisi ainoastaan pelkkä
rakkaus
-
sellainen nuotiton sävellys,
jossa ei olisi
kaunista tai rumaa tekstiä
nyt ei myöskään
maailman paino
tai mikään muukaan
ulkopuolinen
pääse painama
yhtään selittävää vuorosanaa
tähän todellisuuteen
pelkkä
tarkkailija
katsoi ja tutustui yhtälöön
yhteyteen olematta
varjo
tai peili
mutta ollakseen yhteydessä
ja kadottaakseen itsensä
ollakseen läsnä
tajuntana kaiken
tajuttavuudessa
-
en kuitenkaan
sano puhtaus,
koska voisin olla paskainen
eikä sillä
ole mitään tekoa
kirkauden kanssa,
joka on aina koko ydin
olisi myös tehnyt mieli
kirota,
*****, maailman vähä-älyisyydelle
mutta kun sanojen kovuus
ja meteli,
tai yksikään sota kohdistettuine luoteineen
ei ole ratkaissut koskaan yhtään ongelmaa
tai ainakaan siinä ei ole mitään hienoa ja ylistettävää
ja vakaumukset ne vasta ovatkin tappaneet
sabotoineet koko luomakuntamme
-
meren laineita,
ajan sykettä
impullssien kulkua
jossa ei ole
meidän
omaa ääntämme
liike tai liikkumattomuus,
seisoo siinä oivalluksen reunalla
mennäkseen sisään hämäräänsä
todellisuudentajuun
-
vetovoima imaisee
kohteensa
ihminen avaruudessa
tai avaruus ihmisessä
ne kaikki korkeimmat toiveemme
unelmamme pakenevat
kuin aivojen
haaroista kostuva
aamuyön
hetkellinen kiima
tavoittelee
äärettömyyteensä
hyväksyen kaiken
tyhjyytensä ja ajattomuutensa ympäriltä
-
aika ajattommuudessa
antaa kellon soida sydämessämme
ympäröidä kaiken riisutun
aivan kuin nähdäksemme
toiset toisiemme suhteen
enemmän
kuin pelkän rakastavan yksilön itsessämme
se sama hämärä
synnyttää äärensä,
puhetta, melodiaa
jota kohti kulkiessasi
tartut siihen sielullasi,
koska ymmärrät sen olevan
sisimmässämme oleva aitous
rakkaus, joka irrotettiin
sinisen taivaamme jumalasta
jotta meillä olis merkityksellisyys
värähdellä yhtäaikaa limittäin ja päällekäin
-
monasti olen kaikesta kiitollinen
ja onnellinen
joskus pyydän
jopa sitäkin anteeksi
että,
siitä kauniista taivaasta on irrotettu
meille kaikille pieni palanen
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=nKCpMDpSP8M
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Se kun ihmisellä on edes pieni
pala taivasta niin hän voi olla jopa onnellinen.
Sujuvaa kerrontaa,pidän.
Sivut