Jokainen pala
tuska, jonka
irrotan ruumiistani
liikkumattoman
maan,
silmäsi
niin kuin ne yhdistyvät
tavoittamattomuuteni
tarkoitusperään
ollen aina jossain
muualla,
kaltaisuuteeni
ulottumattomissa
ja silti olen
osa
ruumiisi juurta
olen osa kasvua
kuten kaiken sen
näkemättömyys
on vastakohta
todellisuudelleni
katseeni kyvylle
nähdä siihen hetkeen
kaiken päättymättömyytesi
putoamiseen
sitä samaa tuskaa
ja ruumista, jonka
nyt taas avaan
näkyväksi
-
ei minun tarvitse
pöyhiä ajatuksiani,
kaikki tapahtuu
tapahtumattomuuden
ulokkeissa
jokainen liike
jokainen aistimus
jokainen hetki
kuukaudesta, kun
sinä tunsit veresi
valuvan
tunsit miten
syntymättömyyden
alkio olikin hetkellisyyden
muistutus kuolemasta
miten alastomuutemme
osoitti
ettei kaikella
tarvitse olla nimeä
historiaa
ymmärtääkseen
että me elämme
me kuolemme vain
ollaksemme petollisuutemme
tyhjä kuori
-
tarina, jonka
me aloitamme
aina uudelleen
koska emme osaa
muuta
emme uskalla
rikkoa sitä
koska pelkäämme elää
pelkäämme jokaisen
onnellisuuden muodon
muovaavan meistä
kuoren ulkopuolisia
rikkovan meissä jotain
peruuttamatonta
-
olenkohan minä
sittenkin ollut onnekas,
hauras kuoreni
on kovempaa tekoa
kuin menneisyys
koko avaruus
valtakunta tuntui
hiljaisuudessa
pidättävän hengitystään
etten tunkeilijan ominaisuudessa
olisi hetki, joka
rikkoo pintaa
yhtään enempää
taivaan valtojen
supista,
käydä päälle
syyttävänä ominaisuutena
kaikkivoimaisen
tihkuva syyllisyys,
jokaisen uuden pisteen
säröttävä identiteetti
ollen rajojeni ääri
vuosieni kasvurenkaat
saatana!
-
miten uupunut
tunsin olevani
ajattelin sinua
viime yön
pilkahdusta
kauniista maailmastani
kevyitä ajatuksia
kuten pöly laskeutuu
pintoihin näyttääkseen
keveyden
aamuhämärän
muuttuvan
valoksi
näetkö sen loiston,
miten se levittää siipensä
röyhistää rintansa
avaten uhmakkuutensa
tavalla,
joka syö jokaisen
ihmisen kädestään
tunnetko miten
ihmisen elämä
nostetaan saranoiltaan
uskomaton muuttui uskoksi
tai sanotaanko niin
että
minä tunsin jonkin liikahtavan
-
jokainen meistä haluaa
jumalaltaan jotain
rahaa, voimaa,
onnellisuutta,
kostoa
kuolemaa
rakkautta
-
ihminen pystyy hyväksymään
oikeissa olosuhteissa
mitä tahansa
jokainen
siiven isku,
henkäys
on meissä lepattava toivo
hartioita ja
päätämme jäytävä paino,
jonka haurauden vankeja
me olemme
oikealla hetkellä
aika muuttuu turhuudeksi,
jokainen hetki
jota emme jaksa kantaa
muuttuu unohdukseksi
aivan kuin olisimme
pimeys,
kaukana aistillisuuden lempeydestä
-
ota kiinni ajatuksestani
katso sen kuoren läpi
riko vaikka se paskaksi,
jotta pääset vilpittömyytesi läpi
alitajuiseen tietoisuuteeni
siinä me olemme,
kuuntele sen sykettä
jokainen aalto
luo kohinaa, joka
yltyy ja paiskaa kauemmas
tuodakseen hengityksensä,
jonka voimasta
tunnemme keitä
me olemme
uskomme ja rakastamme
-
taivaallinen lahja
tehdä ajatuksistaan onnellisuus
rakastaa ja taistella
sytyttämättä maailmaa
oikeasti tuleen,
vaikka tulelta se tuntuu
eheyden tunne,
joka siirtyy sielusta
ruumiiseen
jokainen pala hulluutta,
jonka ole kirjoittanut,
polttanut muistiini
ja ottanut omakseni
-
halujen kohdistuminen
sokaisee toiveemme
nostaen siivilleen ja
luottaen intohimon voittavan
todellisuuden puolelleen
niin me leikittelimme
voidaksemme estää sen
pölyn laskeutumisen
jottemme koskaan löytäisi
sitä maailman rajaa,
joka lopettaisi uuden löytämisen
hakisimme aina pisteemme uudelleen
kohtaan, jossa
viihtyvyytemme vetää toisiaan
lähemmäs kuin pelkkä
luonnollisten viettien
kyky kostuttaa ja nostaa päätään
-
ihminen kulkee maisemansa halki
pesee ja ruokkii itsensä,
antaen tuulen ja veden
mennä hanhen selkää
itsensä läpi
mutta rakkauden paino
makaa päällämme
ääni tai muisto,
pala sitä ruumiin
eritettä,
joka
on kuin musta aukko
vetäen meitä puoleensa
ja samalla hylkii kuin
elämä,
jonka pinta on niin liukas
ettei
anna ottaa siitä otettaan
joskus se tuntuu vähäpätöiseltä
ja silti sinä
on pelissä koko matkamme
yhtälöiden kokonaisuus
muutakin kuin
pelkkä viattomuus
ja paikka
tai menneisyyttämme
seuraava tulevaisuus
aika, joko läikittyy
tai menettää merkityksensä
-
niin ne
suureet
nousivat tunteisiimme
nostivat tummuneet
varjoistaan
jättäytyen ajan vietäväksi
meillä on edelleen
unelmamme,
meillä on uskoa
todellisuus, joka
asettuu aina kuten
sen lopulta haluamme
tehden lopullisuuden rajat
rajallisuuteemme
ja olen onnellinen
tuntiessani rakkautta
jotain niin kaunista
ja lähes äänetöntä
kuitenkin
jotain mitä hetkellisyys
juuri nyt
puristaa sydämeni juureen
jotain mitä en osaa selittää todellisuudelleni
mutta tunnen sen sykkeen kuuluvan edelleenkin itsekkäästi itselleni
tuska, jonka
irrotan ruumiistani
liikkumattoman
maan,
silmäsi
niin kuin ne yhdistyvät
tavoittamattomuuteni
tarkoitusperään
ollen aina jossain
muualla,
kaltaisuuteeni
ulottumattomissa
ja silti olen
osa
ruumiisi juurta
olen osa kasvua
kuten kaiken sen
näkemättömyys
on vastakohta
todellisuudelleni
katseeni kyvylle
nähdä siihen hetkeen
kaiken päättymättömyytesi
putoamiseen
sitä samaa tuskaa
ja ruumista, jonka
nyt taas avaan
näkyväksi
-
ei minun tarvitse
pöyhiä ajatuksiani,
kaikki tapahtuu
tapahtumattomuuden
ulokkeissa
jokainen liike
jokainen aistimus
jokainen hetki
kuukaudesta, kun
sinä tunsit veresi
valuvan
tunsit miten
syntymättömyyden
alkio olikin hetkellisyyden
muistutus kuolemasta
miten alastomuutemme
osoitti
ettei kaikella
tarvitse olla nimeä
historiaa
ymmärtääkseen
että me elämme
me kuolemme vain
ollaksemme petollisuutemme
tyhjä kuori
-
tarina, jonka
me aloitamme
aina uudelleen
koska emme osaa
muuta
emme uskalla
rikkoa sitä
koska pelkäämme elää
pelkäämme jokaisen
onnellisuuden muodon
muovaavan meistä
kuoren ulkopuolisia
rikkovan meissä jotain
peruuttamatonta
-
olenkohan minä
sittenkin ollut onnekas,
hauras kuoreni
on kovempaa tekoa
kuin menneisyys
koko avaruus
valtakunta tuntui
hiljaisuudessa
pidättävän hengitystään
etten tunkeilijan ominaisuudessa
olisi hetki, joka
rikkoo pintaa
yhtään enempää
taivaan valtojen
supista,
käydä päälle
syyttävänä ominaisuutena
kaikkivoimaisen
tihkuva syyllisyys,
jokaisen uuden pisteen
säröttävä identiteetti
ollen rajojeni ääri
vuosieni kasvurenkaat
saatana!
-
miten uupunut
tunsin olevani
ajattelin sinua
viime yön
pilkahdusta
kauniista maailmastani
kevyitä ajatuksia
kuten pöly laskeutuu
pintoihin näyttääkseen
keveyden
aamuhämärän
muuttuvan
valoksi
näetkö sen loiston,
miten se levittää siipensä
röyhistää rintansa
avaten uhmakkuutensa
tavalla,
joka syö jokaisen
ihmisen kädestään
tunnetko miten
ihmisen elämä
nostetaan saranoiltaan
uskomaton muuttui uskoksi
tai sanotaanko niin
että
minä tunsin jonkin liikahtavan
-
jokainen meistä haluaa
jumalaltaan jotain
rahaa, voimaa,
onnellisuutta,
kostoa
kuolemaa
rakkautta
-
ihminen pystyy hyväksymään
oikeissa olosuhteissa
mitä tahansa
jokainen
siiven isku,
henkäys
on meissä lepattava toivo
hartioita ja
päätämme jäytävä paino,
jonka haurauden vankeja
me olemme
oikealla hetkellä
aika muuttuu turhuudeksi,
jokainen hetki
jota emme jaksa kantaa
muuttuu unohdukseksi
aivan kuin olisimme
pimeys,
kaukana aistillisuuden lempeydestä
-
ota kiinni ajatuksestani
katso sen kuoren läpi
riko vaikka se paskaksi,
jotta pääset vilpittömyytesi läpi
alitajuiseen tietoisuuteeni
siinä me olemme,
kuuntele sen sykettä
jokainen aalto
luo kohinaa, joka
yltyy ja paiskaa kauemmas
tuodakseen hengityksensä,
jonka voimasta
tunnemme keitä
me olemme
uskomme ja rakastamme
-
taivaallinen lahja
tehdä ajatuksistaan onnellisuus
rakastaa ja taistella
sytyttämättä maailmaa
oikeasti tuleen,
vaikka tulelta se tuntuu
eheyden tunne,
joka siirtyy sielusta
ruumiiseen
jokainen pala hulluutta,
jonka ole kirjoittanut,
polttanut muistiini
ja ottanut omakseni
-
halujen kohdistuminen
sokaisee toiveemme
nostaen siivilleen ja
luottaen intohimon voittavan
todellisuuden puolelleen
niin me leikittelimme
voidaksemme estää sen
pölyn laskeutumisen
jottemme koskaan löytäisi
sitä maailman rajaa,
joka lopettaisi uuden löytämisen
hakisimme aina pisteemme uudelleen
kohtaan, jossa
viihtyvyytemme vetää toisiaan
lähemmäs kuin pelkkä
luonnollisten viettien
kyky kostuttaa ja nostaa päätään
-
ihminen kulkee maisemansa halki
pesee ja ruokkii itsensä,
antaen tuulen ja veden
mennä hanhen selkää
itsensä läpi
mutta rakkauden paino
makaa päällämme
ääni tai muisto,
pala sitä ruumiin
eritettä,
joka
on kuin musta aukko
vetäen meitä puoleensa
ja samalla hylkii kuin
elämä,
jonka pinta on niin liukas
ettei
anna ottaa siitä otettaan
joskus se tuntuu vähäpätöiseltä
ja silti sinä
on pelissä koko matkamme
yhtälöiden kokonaisuus
muutakin kuin
pelkkä viattomuus
ja paikka
tai menneisyyttämme
seuraava tulevaisuus
aika, joko läikittyy
tai menettää merkityksensä
-
niin ne
suureet
nousivat tunteisiimme
nostivat tummuneet
varjoistaan
jättäytyen ajan vietäväksi
meillä on edelleen
unelmamme,
meillä on uskoa
todellisuus, joka
asettuu aina kuten
sen lopulta haluamme
tehden lopullisuuden rajat
rajallisuuteemme
ja olen onnellinen
tuntiessani rakkautta
jotain niin kaunista
ja lähes äänetöntä
kuitenkin
jotain mitä hetkellisyys
juuri nyt
puristaa sydämeni juureen
jotain mitä en osaa selittää todellisuudelleni
mutta tunnen sen sykkeen kuuluvan edelleenkin itsekkäästi itselleni
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=lbOzwyDqmhM
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runosi vei mukanaan jonnekin... Alkuun - sinne missä unet syntyvät
Sivut