Olemmeko miettineet
miksi viikunapuu
kirotaan, mutta
aviorikoksen tehnyt
armahdetaan
ajatus on
melko rienaava ja
osiltaan jopa
lapsellinen
vie tunteeseen,
jossa solisevan
puron vesi vie
ajatukset pois
tästä maailmasta
mistä syntyy se
rakkauden tunneryöppy
kaikkea kohtaan
syleilevä hyvänolon
kouristus, joka
ottaa ohjat aina
kun tuntuu
saavuttavan jotain
konkreettista
onnen olevan puolellaan
yritys tehdä
lammikko
sileälle teflonmaiselle
pinnalle tai
vedetön kuoppa,
johon kaikki
lähteet laskevat
sellaiselta se
tuntuu, kun
vaistot heräävät
ja tuottavat
luotettavia aistimuksia
taipuen ihmisen
tahtoon
sellaista mikä ei
sula voipannulla
tai auringon paahtaessa
ihon kuorikerroksiin
eikä siinä
yritetä todistaa
mitään ihmisten
välistä
vaan siinä
on vaihtelua
kuin tähtitaivaalla
jokaisena erilaisena
täydenkuun muukalaisena
kaikki epäjärjestys
teljetyssä järjestyksessä
niin kuin nälkä ja puute
ajavat tekemään
työtä, jossa ei
ole tunnetta,
siteitä maailmaan
tiedämme mitä
haluamme ja saavutamme,
jos nielemme
jokaisen koukun ja
tunnemme itsemme
muita vahvemmaksi
jokainen pystyy
avaamaan hautausmaan
portin, joka
edustaa kaikkea
hukkaan heitettyä
mutta harvempi
pystyy keskustelemaan
elämän varsinaisen
tarkoituksen ja
kyllästymispisteen kanssa
pystyy kulkemaan
lävitse ja
levittäytymään kaikkialle
haluna oksentaa
jännityksestä,
maailman pyöriessä
silmissä
ajatuksen pyöriessä
samalla nopeudella
pyytäen alistumaan tai
hallitsemaan
ei voi olla
kahta masteria,
herraa
aivan samalla
lailla valheet
kiipeävät kylmää
selkää pitkin
ja murtavat
mieleen aukon
tunkeutua
lämmin mieli ja
vahva usko
taas suojaavat
virheellisiltä päätelmiltä,
turhamaisuuksilta
syiden ja seurausten
suunnaton verkko,
kuinka ihmisen teot
vaikuttavat toiseen ja
peläten sitä salpaavaa
kaiken torjuvaa
vastausta, joka
siirtää tekemisen
meiningin tuonnemmaksi
osoittaen ainoastaan
rohkeutta
pettää itseään
epäoikeudenmukaisuutta
siitä, että
toiset elävät ja
toiset hautautuvat
jo ennen kuin kukat
puhkeavat tuottamaan
jatkuvuutta, jota imeä
siltä se hautaamine
elävältä varmaan
tuntuu ja on
viimeinen paikka enää
kysyä pelastusta
mutta se yö
on mahdollisuus
muuttaa päiväksi
ilman salaisuuksia ja
pelkoja,
ilman minkään
muotoista kulissia,
jonka taakse voisi
piiloutua
palauttaa
todellisuudentaju, joka
tekee ihmisestä heikon
silloin kun usko
voisi pelastaa
aivan kuin
se lapsuudessa
koettu kaatuminen tai
epäonnistuminen olisi
vilahtanut hetkellisesti
ja ne evääksi pakatut
pikkuleivät olisivat
palauttaneet kaiken
energian mitä
ihminen tarvitsee
äidin riuska
ote kädestä,
kykenemättömyys yksin
muuttamaa elämää
ryhtyä taisteluun
siksi, että tietää
voittavansa,
pystyvänsä haavoittamaan
ylpeyttä, joka
uskottelee
voittamattomuuttaan
meidän on
oltava taitavampia
kykeneviä kuulemaan
hiljaisuutta
kuuntelemisen lahjaa,
jonka voimasta
elämän ohje
astuu eetterille ja
kertoo totuuksia
menneisyydestä ja tulevaisuudesta
ollaksemme valmiita
tukahduttamaan huutomme,
jotta emme
osuisi kiveen kaivaessamme
tai löisi peukaloon
vasaroidessamme
sillä meidän ei
tarvitse pelastaa
maailmankaikkeutta
ainoastaan käskeä
tai totella kun
sadon aika koittaa
lehden löytäessämme,
on enää
vain valittava
miten kasvattaa
kuori, jossa on
rakkauden ydin,
käsi, joka
vastaanottaa
mutta ei
koskaan hylkää
eikä tunnu jumalaisen kieletyltä
miksi viikunapuu
kirotaan, mutta
aviorikoksen tehnyt
armahdetaan
ajatus on
melko rienaava ja
osiltaan jopa
lapsellinen
vie tunteeseen,
jossa solisevan
puron vesi vie
ajatukset pois
tästä maailmasta
mistä syntyy se
rakkauden tunneryöppy
kaikkea kohtaan
syleilevä hyvänolon
kouristus, joka
ottaa ohjat aina
kun tuntuu
saavuttavan jotain
konkreettista
onnen olevan puolellaan
yritys tehdä
lammikko
sileälle teflonmaiselle
pinnalle tai
vedetön kuoppa,
johon kaikki
lähteet laskevat
sellaiselta se
tuntuu, kun
vaistot heräävät
ja tuottavat
luotettavia aistimuksia
taipuen ihmisen
tahtoon
sellaista mikä ei
sula voipannulla
tai auringon paahtaessa
ihon kuorikerroksiin
eikä siinä
yritetä todistaa
mitään ihmisten
välistä
vaan siinä
on vaihtelua
kuin tähtitaivaalla
jokaisena erilaisena
täydenkuun muukalaisena
kaikki epäjärjestys
teljetyssä järjestyksessä
niin kuin nälkä ja puute
ajavat tekemään
työtä, jossa ei
ole tunnetta,
siteitä maailmaan
tiedämme mitä
haluamme ja saavutamme,
jos nielemme
jokaisen koukun ja
tunnemme itsemme
muita vahvemmaksi
jokainen pystyy
avaamaan hautausmaan
portin, joka
edustaa kaikkea
hukkaan heitettyä
mutta harvempi
pystyy keskustelemaan
elämän varsinaisen
tarkoituksen ja
kyllästymispisteen kanssa
pystyy kulkemaan
lävitse ja
levittäytymään kaikkialle
haluna oksentaa
jännityksestä,
maailman pyöriessä
silmissä
ajatuksen pyöriessä
samalla nopeudella
pyytäen alistumaan tai
hallitsemaan
ei voi olla
kahta masteria,
herraa
aivan samalla
lailla valheet
kiipeävät kylmää
selkää pitkin
ja murtavat
mieleen aukon
tunkeutua
lämmin mieli ja
vahva usko
taas suojaavat
virheellisiltä päätelmiltä,
turhamaisuuksilta
syiden ja seurausten
suunnaton verkko,
kuinka ihmisen teot
vaikuttavat toiseen ja
peläten sitä salpaavaa
kaiken torjuvaa
vastausta, joka
siirtää tekemisen
meiningin tuonnemmaksi
osoittaen ainoastaan
rohkeutta
pettää itseään
epäoikeudenmukaisuutta
siitä, että
toiset elävät ja
toiset hautautuvat
jo ennen kuin kukat
puhkeavat tuottamaan
jatkuvuutta, jota imeä
siltä se hautaamine
elävältä varmaan
tuntuu ja on
viimeinen paikka enää
kysyä pelastusta
mutta se yö
on mahdollisuus
muuttaa päiväksi
ilman salaisuuksia ja
pelkoja,
ilman minkään
muotoista kulissia,
jonka taakse voisi
piiloutua
palauttaa
todellisuudentaju, joka
tekee ihmisestä heikon
silloin kun usko
voisi pelastaa
aivan kuin
se lapsuudessa
koettu kaatuminen tai
epäonnistuminen olisi
vilahtanut hetkellisesti
ja ne evääksi pakatut
pikkuleivät olisivat
palauttaneet kaiken
energian mitä
ihminen tarvitsee
äidin riuska
ote kädestä,
kykenemättömyys yksin
muuttamaa elämää
ryhtyä taisteluun
siksi, että tietää
voittavansa,
pystyvänsä haavoittamaan
ylpeyttä, joka
uskottelee
voittamattomuuttaan
meidän on
oltava taitavampia
kykeneviä kuulemaan
hiljaisuutta
kuuntelemisen lahjaa,
jonka voimasta
elämän ohje
astuu eetterille ja
kertoo totuuksia
menneisyydestä ja tulevaisuudesta
ollaksemme valmiita
tukahduttamaan huutomme,
jotta emme
osuisi kiveen kaivaessamme
tai löisi peukaloon
vasaroidessamme
sillä meidän ei
tarvitse pelastaa
maailmankaikkeutta
ainoastaan käskeä
tai totella kun
sadon aika koittaa
lehden löytäessämme,
on enää
vain valittava
miten kasvattaa
kuori, jossa on
rakkauden ydin,
käsi, joka
vastaanottaa
mutta ei
koskaan hylkää
eikä tunnu jumalaisen kieletyltä
Selite:
Niin me ihmisethän mielellään lajittelemme ja erotamme kaiken sopiviin ja sopimattomiin tai hyväsymme tai tuomitsemme. Jokainen on yksilö, jolla on omat ominaiset piirteet ja oma "kypsymisaikansa". Siinähän se vaikeus on, hyväksyä ja uskoa yhtälailla omaan tekemiseen kuin kaverin tekemiseen. Olla hedelmä, jossa on myös sisältöä eikä pelkkää ulkokoreaa lehteä, joka ei välttämättä merkitse mitään.-----Alkuperäisesti tämä lähti ajatuksesta ”moni kakku päältä kaunis” tai ”moni paksu kirja ilman sisältöä” teemasta. Sielunveljeydestä taas rantautuu aina monia mukavia ajatuksia, jotka on helppo yhdistää ajasta tai paikasta riippumatta. Minulle on sattunut ”jokunen” saman sieluinen vastaan elämäni aikana ja mikään ei ole helpompaa kuin ajatus, joka ei haudo eikä hautaudu vaan kulkee ja tuo synergiaa kaikkeen tekemisestä kehonkieleen.-----
Toisten ihmisten kanssa vaan on helppoa ottaa vaikeat ja vakavat asiat siten kuten ne pitää ottaa, asioina ja taas sitten huumori ja muut asiat kulkevat kuin junan vessa. Ihmisellä ei ole koskaan liikaa hyviä ystäviä ja aina kun niistä joku hieman etääntyy (mikä on tosiasia, vaikka viestimet ovat olemassa) niin silloin tuntuu kuin joku osa ihmisessä ”kuolee”. Näin se vaan minusta tuntuu, vaikkei ajatuksessa olekaan mitään järkeä. Mikään ei ole mukavampaa kuin tuntea itsensä tasavertaiseksi, hymyillä keskustellessaan ja nauraa elämän kommelluksille. Saada apua ja huomaavaisuutta silloin, kun sitä tarvitsee ja sen toinen myös ymmärtää sanomatta.-----
Minusta mm. silloin ihminen tuntee itsensä onnelliseksi ja sisäisesti rauhalliseksi. Elämän myönteisyyden synnyttämäksi hyväksi oloksi, onneksi jota on siunattu tällä ihanalla ajanjaksolla. Elämä on!
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Uskottomuus sinänsä missä tahansa parisuhteessa tuntuu nykyään olevan tavallista - lähes jokainen erehtyy ainakin joskus, ja jotkut ovat siitä tehneet oikein harrastuksen. Itse olen sitä mieltä, että jos on yhdessä sovittu, ettei muiden kanssa enää olla, siitä pitäisi pitää kiinni. Tai sitten sopia selvästi, että molemmat on vapaita menemään ja tekemään mitä haluavat. Mutta en silti näe mitään järkeä tuomita muita - ihmiset ovat erehtyväisiä ja syitäkin joskus löytyy, jopa suht päteviä (vaikka ennemmin olenkin sitä mieltä, että pitäisi erota sitten ensin niiden syiden takia) - ennemminkin se on musta vaan surullista, jos toinen pettää ja toinen tuntee itsensä petetyksi...tulipa pitkä selostus :D
Runo itsessään on ...puhutteeva sekin...pohtiva, herkkä ja hyvä.
Sivut