Tuhlaajapoika: lopputulos on sama

Kerran vielä haen unelmieni työtä, johon on tuhat muuta hakijaa. Käyn läpi psykologiset testit, haastattelut, pukeudun parhaimpaan pukuuni ja loihdin esiin hymyn ihmisiä varten, jotka eivät sitä ansaitse eivätkä minua kiinnosta. Tulen valituksi ja kieltäydyn. Sanon että löytyi kiinnostavampi työ.

Kerran vielä tapaan unelmieni naisen. Puhun nokkelia, liehittelen, tanssitan, tarjoan illalliset, viinit ja kaiken.
Saan hänet kiinnostumaan ja kun Amorin nuoli on matkalla ja hän pyytää minut ensimmäistä kertaa luokseeen yöksi, muutan. Vaihdan puhelinnumeroni ja katoan. En sano mitään.

Kerran vielä kirjoitan elämää suuremman runon. Pistän neulan sydämeeni, valutan litran verta ja ostan kalleinta paperia mitä löytyy. Verelläni kirjoitan sielua hivelevän, kaikki tunteet kiihottavan, älynystyrät hierovan, elämän mysteerit avaavan runon kalliille paperille. Sitten rutistan sen kasaan ja vedän vessanpöntöstä putkien kautta vesistöihin merenpohjaa rikastamaan. Tai julkaisen sen internetissä. Lopputulos on sama.

Kerran vielä elän kunnolla. Tai sitten aion, mutta en kuitenkaan. Lopuksi olen kuitenkin tomua, joka katselee mullan läpi tähtitaivasta hänelle suodulla maatilkulla. Kirkon pihalla, muiden samanlaisten joukossa.

Aivan sama.