taas meni päivä ja toinenkin
siinä tilassa jota
onneksi kutsutaan
käsi nousi ja huuleni ilakoi
mutta mun sisälläni velloi!
näin näin oma elämää uhrataan
ei kyyneleet auta tippaakaan
eikä katumus
kun elämä heikkoa ivaa
sen entisen miehen uljakkaan
muistona on korvassa hopeaa
sama se on rakastan tai vihaan
rukoilin kerran: heikkoa hoivaa
ja mua kanna
yli koskien kuohuvien
ei se auttanut piirun vertaa
taas horjun reunalla partaan
tieni käy kautta pohjamutien
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Joskus on kontattava, mutta eteenpäin.
Vahva runosi. Sinussa on voimaa, jota en voi olla ihailematta...
Surkeuden rapakosta hienosti kerrot. Voimia sulle toivotan.
Sivut