Se sisälle pääse,
kun yksin jäät.
Ja ulos lähtee,
kun ystävän näät.
Se ruokkii pelkoa
ja varmuuden tappaa.
Se rakastaa surua
ja toimintaa karttaa.
Se tuhoon yllyttää,
kun et sen juonia voita.
Ja virheistä syyttää,
kun vähän koitat iloita.
Se toiveet tuhoaa
ja sydäntä runtelee.
Se ihannoi kuolemaa
ja tulevaisuuden turmelee.
Kun se piiloutuu muistoihin,
sitä vääryys elättää.
Jos se pakenee itkuihin,
sitä läheisyys heikentää.
Se kantaa kaunaa
aivan turhasta.
Ja vaikka etsin rauhaa,
kieltää onnea tapaamasta.
Se minua hallitsee,
siksi kompastun.
Ehkä se kuolee,
kun rakastun.
Selite:
*sattuu* toivottavasti en menny liian pitkälle :( (18.08.03)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kun lueskelin näitä siun runojas ( en kaikkia jaksanu lukee^^) nii tää pisti heti silmää.
tää on jotenki niin totta,
tässä on jotain tuttua.
aivan ihana.. mielettömän hienosti osasit kuvailla tuskaa.. sitä niin satuttavaa ja välillä niin tyydyttävää tunnetta.. tykkäsin tästä ..! Kiitos arvostelustasi, taitaa se aihe olla itse kullekkin joskus todellisuutta.. :/
Mielettömän hyviä *runoja* kaikki
mitä lukenut olen sinulta:) tämä todella iski sanoillaan ja paljon omia asioita sai miettimään
Tuska tuntuu just tolta... kuvaat niit tuntemuksii, joita mul on just täl hetkel. Hieno surullinen runo... uskon ite, et tuska poistuu kunhan jonain päivänä rakastun. Toiveikkuutta täs kuite.
Sivut