Sinä levottomana
sykkänä yönä
eksyi
varjojen kaupunkiin
sokeana
varjoissa pelokkaana
harhaili
aurinkon noustessa
näki tien
joka vei
pois
varjojen kaupunkista
aamun
täysin avautuessa
alkoi
itsekkin muistuttaa
kadotetun sielun
varjoa
eikä osannt enää
itkeä
vaikka olisi
halunnut
ei kuoleet
itke
©Jukka-Pekka Huttunen
sykkänä yönä
eksyi
varjojen kaupunkiin
sokeana
varjoissa pelokkaana
harhaili
aurinkon noustessa
näki tien
joka vei
pois
varjojen kaupunkista
aamun
täysin avautuessa
alkoi
itsekkin muistuttaa
kadotetun sielun
varjoa
eikä osannt enää
itkeä
vaikka olisi
halunnut
ei kuoleet
itke
©Jukka-Pekka Huttunen
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runossa vahva ote,
riipaisevaa elämäntuskaa.
Kun itkettää,
eikä kuitenkaan pysty, on se paljon
rankempaa kuin itkeminen.
Tulee eittämättä mieleen, on kuin kuollut.
Mutta se on väliaikaista, elämän polut arvaamattomia,
jo huomenna voi kyyneleet virrata puhdistaen kuonan pois.
syvyys kasvaa sanojen alla
tunnelman lohduttomuus tuntuu hengityksessä
miten onneton voikaan ihminen olla
toimivan kaunista ja vaikuttavaa runokuvausta
oli faktaa tai fiktiota
kosketti minun tunneälyäni
pidin
Sivut