Hän ei
enää tunne
itseään itsessään
ei kärsimys
ja ahdistus ole
hänelle tie
valoon
vaan kärsimys
ja ahdistus on
hänelle tie
sukuhaudan partaalle
seistessään
tammikuun illassa
sydämensä erämaan
reunalla
lumisen kymijoen
rannalla
silloin alkoivat
sudet ulvoa
hänen
sydämen erämaassa
ja hän
ymmärtää sen
mitä nuo
sudet
ulvoen viestittävät
hänelle
ei hän
sitä
oikeaa tietä
löytänyt
mitä olisi
voinut
turvallisesti kulkea
hän on
väsynyt painimaan
noiden kärsimysten
ja ahdistusten
kanssa
kun hän
oikein tarkasti
katsoo
ei näe
itseään astumassa
kesän portista
sisään
hän jää
sen kesän portin
tälle puolelle
varjona kuljeskelemaan
kevääseen
©Jukka-Pekka Huttunen
enää tunne
itseään itsessään
ei kärsimys
ja ahdistus ole
hänelle tie
valoon
vaan kärsimys
ja ahdistus on
hänelle tie
sukuhaudan partaalle
seistessään
tammikuun illassa
sydämensä erämaan
reunalla
lumisen kymijoen
rannalla
silloin alkoivat
sudet ulvoa
hänen
sydämen erämaassa
ja hän
ymmärtää sen
mitä nuo
sudet
ulvoen viestittävät
hänelle
ei hän
sitä
oikeaa tietä
löytänyt
mitä olisi
voinut
turvallisesti kulkea
hän on
väsynyt painimaan
noiden kärsimysten
ja ahdistusten
kanssa
kun hän
oikein tarkasti
katsoo
ei näe
itseään astumassa
kesän portista
sisään
hän jää
sen kesän portin
tälle puolelle
varjona kuljeskelemaan
kevääseen
©Jukka-Pekka Huttunen
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ottaa päivän kerrallaan
enempää kun ei voi
hieno runo elämäntuskasta
surusta kaipuusta ja pelostakin
En osaa sanoa tästä juuri mitään muuta,
runo on kuin paino, toisaalta kuin höyhen,
ihmisen elämähän on lyhyt kuin höyhenen lento,
isäni sanoja lainatakseni.
Vahva runo!
Sivut