JOKIN METKU MIELESSÄ

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
905
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 9.1.2025 12:21

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 
Unohtuneita palasia,

      (mutta ei kadotettuja)

  pieniä monimuotoisia kiviä

aloin kerätä polun reunalta

ja aika alkaa selvästi hahmottua:

  polun pää, ai niin

tuo kivi, siirtolohkare se on

ja sen alla kolo,

lapsena sanoimme luola;

  noinko ahdas se olikin?

 - katson sisään,

      sieltä katsovat vastaan

          kaksi kiiluvaa silmäterää

kuka siellä? – ne katoavat,

    ketun häntä vilahtaa

      runkojen lomassa,

   pensaat ja havut -

 tuo vihreys yrittää piilottaa jotain.

     Sillä on ketun häntä
                                    kainalossa.


oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Opettavainen runo. Pitää työntää nenänsä joka paikaan. Nähdäksen ketun häntä kainalossa. Virkistävä luontoruno. Monia puita ja koloja runossa. 
 Lapsuudenajan luontoretki koettu uudelleen; kivenkolo  tullut pienemmäksi, ketunhäntä kainalossa. 
Löydänkö hivenen iloittelua ja leikkimieltä runostasi ? Ettei olisi runoilijallakin ketunhäntä kainalossa ?!?
Muistin kätköistä
höystettynä aikuisen ajatuksin
Hienosti kerrottu tarina. Viimeiset kaksi riviä ovat hyvä, vanhanajan tuttu sanonta.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot