"yhtäkään kokonaista yötä
en oo nukkunut jälkeen sen,
kun vuosia sitten lähdit
luotani itkien.
et kertonut syytä miksi,
sanoit vain että mentävä on.
silloin kumpikin meistä itki,
oli sieluni lohduton."
nyt katselen päivisin merta,
öisin itken itseni uneen.
vain meren aallot voi sammuttaa
syömeni sen lennettyä tuleen.
jollei mun impeni palaja
mä yksin elämääni jään,
ja vain majakan häilyvä valo
saa liikkua päällä mun pään.
ketään toista en huoli,
vain meri jää rakkaaksein,
ja siitä en kyllä mä luopuis,
sen immellein selväksi tein.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
vau... jotenkin tosi onnistunut runo, yleensä en riimeistä välitä mutta tätä ne kaunistavat entisestään. kaunis <3 ja kiitos kommentista :)
kuten muumi pappa, myös minä rakastan merta myrskyjä ja majakoita. Joten tämä upposi meikäläiseen.
Mahtavaa, hienoa tekstiä!
Monenlaisia tunteita hetättää lukijassa.
hienoruno, todella hienoa ! SUOSIKKI
On aina ikävää jääd yksin ja sen jälkeen tuntuu, ettei ole enää mitään, mutta jokin täyttää sen tyhjän paikan (vaikka meri)
Meri rakkaana, ei tunnu hullummalta...se ei ainakaan lähde...vivahteikas ja tunteikas runo!
*Kiitos!*
Kaunis ja alku oli koskettava(: