Karkotetut

Nämä seudun eivät ole valaistut,
eivätkä ne olennot ehdi kertomaan olemassaolostaan
pikimustan ja häikäisevän kirkkauden välissä.

Ainoastaan joskus, kun myrsky ulvoo,
ja kaikki silmät ovat suljetut,
ne tulevat esiin,
siinä, mikä muuten olisi näkyvää.

Sieltä tänne johtava tie on louhikkoinen ja epävarma.
Matkan varrelle on kasattu puomeja ja aitoja,
piikkilankaa, ja näkyvyys on huono.

Mutta läpi on tultava, kun mikään muu ei enää auta.

Voit kuulla heidän äänensä panun paukkeen seassa,
läähättävässä lehtien havinassa,
ja ne nauravat ukkosen jyrinän tahtiin niin,
ettei sitä kuule, jos ei tiedä,

ja heidän rakkautensa riepottelee kuin tuulen puhuri,
joka nostaa katot irti
ja siirtää mäkiä toisaalle.