roach

Katson maailmaa
likaisen harson takaa
ja jalat maata koskettaen
lipuu ruumiini suuntiin
vaipuu tuhansiin uniin

loputtomuus kaartuu yllemme
me olimme heidän kuviaan
samassa sadussa
silti eksyneenä
lumihankeen valkoiseen hukkuneena
elämän viimeinen pisara

vie minut laidalle maan
missä kauas avarat pellot silmää karkuun juoksevat
kukat tuoksuvat
kaukaisten puutarhojen
ja vainajat levossa 
ikiunessa
alla tuhansien luutarhojen

ymmärrä edes puolet minusta
kun revin hintalapun sinusta
ja taitan raajasi haluttuun asentoon
kätesi ensin
kuin rukoukseen
mutta mielesi
murskaan kuin torakan
jalkani alle sinut pakotan
raosta silmäluomien
et armoa näe
paitsi sen minkä sinulle annan