Kohtalo viivan käteen piirtää
jäsentelee maailmaa
osoittaa katsomaan
et kuka hukas on ja kuinka kauan
jatkuuks tää enää
..
siin meni vaan vartti
niin susta tuli narkki
suonet kuin pelkoaan pakenee
porautuu kuin työmies aivoihin
rajusti ja runnoen
syöksee kemiat kohdistaan
muualle
tuu tänne niin kosken sua
häpeilemättä
rintojas rutistan
tuon uuden tusinan
ja katon kun valut tiloihin toisiin
ja annan käteni vaeltaa
kylmällä iholla
karvalla alla housujen
oisko aika uusien nousujen
meno vaan kovenee
niin kuin minäkin
ja pyhä kääntyy toisin päin
kuten selkäsi minuun
kun tunkeudun sinuun
väkisin
mut silti luvan kanssa
jonka unohdit vaan antaa...
sen tuoksu oli
joku sierainteni alla
talven halla sut tähän toi
herra suruunsa joi tai huvikseen
mut silti sen kiltin miehen hautaan vei
unohdus
sormet mustana kuin maidoton kahvi
iho koppurainen kuin pahvi
peittos maa tän suuren hullun
naisesta tullu kuten jokainen tääl
nyt makaa pöydällä
koruton peitto pääl..
verisuonet siintää silmis
mut sielu pilvis
ei enää kehoaan kaipaa tai muista edes
syväs vedes sukeltaa sen alta löytää uuden maan
ja harhas tai unelmas
alus tai lopputulemas
uskaltaa syntyy
aina taas uudelleen
ja näit sävyjä kuunnellen
ääntä maustellen
materiaa haistellen
kuten kusisia alushousuja
jonkun japanilaisen lipastossa
käsi lipas kohtaa kuoleman
ja aloittaa elämän alusta nuorena
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit