Viistoist vuotta sit

Ja mitä silloin näkyi
Ei näy enää
Samal taval ahdistuu
Kun leveit teit astuu

Ja niin tai näin 
Aina jossain joku muu
Kertoo miten olla
tai kenen

Leviää nää silmukat
Kun pitää paitaa käsissään
Ja kuteet alastomaksi asti purkautuu

Ne sanoo
Et ilman tuskaa tule koskaan elää
Jospa silloin sen hyväksyy
Ja jää palat palmikoihin sormien
Valuu ohi korvien
Ja tunteet soljuu kuin oljet 
Rutisten alla jalkojen

Tainioissaan tarinoi
Tuonen virtaan kyyneleensä viskaa
Ja vihmoo niin taivas kuin haavatkin
Yhtä aikaa

Ja niin edelleen seisahtuu sanojensa taa
Antaa aaveiden yksinäisten
vaeltaa välissä atomien
Kutsuen niitä kuin kohteenansa
hiljaa hyväksyen hohteensa
Joka valonkaltaisena
Antaa tietä kantajalleen

Ehkä vielä ei onni ole täysi muille jaettavaksi
kyylää nurkan takaa
kuin jokin elämän vaksi
Ja luudallaan huitoo
Pois tietämättömät
Lävistää katseellaan mitä haluaa
Silti ei tajuissaan voi kertoa
Että mitä helvettiä se oikein tekee
Kun ei tiedä itsekään

Välillä astuu sylempään veteen
Kuin pituus riittäisi
Ja on opittava uimaan
Vain ettei kuolisi eikä huvikseen