Niityt

Antautukaa
Ja tulkaa yhdeksi
Vallan alla vaeltajat
Kansat maan takaa vuosien
Vuoteen vieres istuen
Sairaan kättä pitäen

Takaa ikkunan aukeaa
Maat viljavat ja vapaat 
Kaikille antaa sijaa 
Ja tuskaa tunne 
Edes sanana

Riittoisaa on annit 
Tunnit kuin päivät 
Ja vuodet loputtomat 

Kosto hinta kuin kuori
Jonka riisuu sudenkorennot 
Tullakseen
Taas siivet osakseen
Ja unohtaen sen edellisen
Alhaisen muotonsa

Voi kasvakaa kuin kuu 
Ja kuinka se valottakin loistaa
Ei tuokaan voi tuomen kukkien tuoksuja toistaa 
Senkaltaisena kuin ne siellä 
Viekotellen
Kuin tähdet taivaan loistaa

Ja kuitenkin tekojaan 
Ne anelee anteeksi
Ja kai saakin
Jos tarpeeksi madellen myöntää

Hyvyyttään katselee 
Sirpaleista peilin
Joka vääristäen virnuilee
Ja takaisin katsoo 
Epäuskoisena 

Ei kertaakaan 
Se tekojaan tee
Väärin tai oikein 
Muttei kertomatta koskaan jätä
Seurauksia

Valehtelematta makaa paikallaan
Peläten sen rikkoutuvan
Jonkin pyhän sisällään
Ei sormeakaan nosta
Ettei karma kosta
Ja jokaisen onnen aatteellaan ostaa

Viis elämästä
Mätänevästä ruumiista
Joka koskee maahan jaloillaan
Olematta silti osa siinä
Kuitenkin riippuvainen 
Antamatta
Ottaa vaan
Ja kaivon pohjaan ämpäri kolahtaa
Ja lopulta kynnet kaivavat multaa 
Sormissaan kultaa
Ja epätoivo järjetön
Kohtaa mielen
Miehestä mittaa ottaa
Mut arvoton on hely käsissään
Tuskin hampaatkaan purevat
Poikki köyttä kaulassaan
Joka virroista viety on ei takas sinne palaa
Ja taakse metsien 
Ne kukkulatkin katoavat
Vaatteitta vajoavat
Ja kohta taas niityillään
Rauhassa heinää kasvavat