Läpi
sumun ja ukkosen,
sateen ja salmoiden.
Niiden
jyrinä korvissani,
kuohunta kehkoissani.
Sydän ryskyttää rintaani.
Nielu kätkee
epävarmuuteni viimeisimmätkin elkeet
sisäänsä, ja peittää ne lehdillä.
Adrealiini hieroo ohimoitani ja kiskoo korviani.
Silmäni valmiit huutamaan,
heittämään valoansa.
Poika valmis uhoamaan,
puolustamaan kotitaloansa.
Veistelen ajatuksesi uuteen uskoon.
Sorvaan, sirkkelöin!
Pirston puittesi rungot!
Väännän ja valan raudan.
Taon tueksi vannomieni.
Suojaksi salaisuuksieni.
Pystytän seitsemän vierasta tienviittaa.
Tänne ja tuonne. Kohti suota, kohti kuoppaa.
Mieti, voiko minuun luottaa?
Juoksen eteen kuin juna, kuin kone.
En hidastu. Olen vellova lumivyöry.
Kaikkein painavin paineaalto.
En kärsi tappioista, ne kärsivät minusta!
Pintaani voi lyödä kompromisseja,
mutta se säilyy eheänä
ja kerää itse niistä kaiken kunnian.
Mieti, voiko minua muuttaa.
Mieti, voiko rekeeni astua!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Alku sanoja monimutkaisia, silmäni kompasteli ja oli luettava uudelleen :) myönnän olevani väsynyt vielä :) ehkä siinä syy. Sitten rakenne helpottuu, alan päästä vauhtiin. Laskettelen sanojen virrassa sujuvasti, kunnes saapuu piste johon mäjähdän rähmälleni :) Eli siis selkokielellä, alku hieman töksähtelevä, sitten sujuvaa tekstiä ja ytimekäs loppu. Runosta jäi hyvä mieli sanomasta huolimatta :)
Onpa ihanan raivokasta nuoren miehen uhoa! Tykkään kyllä! olematta muuta kuin mummohuivi :-)