Sinulle tätä, yhdelle toista.
Kolmannelle kuusitoista.
Kalenteri täyttyy,
tunnit loppuu, ja minuutitkin vittuilee.
Seitsemänsataa vaatimusta ilman painotusta, vaan ei ilman painostusta. Mikä kellekin tärkeää.
Velvollisuuksia kaikkia kohtaan.
Itseäkin, mutta sitä ei saa sanoa ääneen.
Luotettavinkin tuki jo narisee.
Yli-ihminen kesyttyy tällaisesta. Hammasta purrenkin on pakko myöntää ettei pysty kaikkeen.
Itsellekin, mutta sitä ei saa sanoa ääneen.
Entä ne, jotka pitävät sinua vahvimpana, ja jaksavat esimerkkisi voimalla? Hymysi voimalla?
Tekemistä on niin paljon, ettei ehdi pysähtyä miettimään, miten kaikki olisi järkevintä hoitaa. Miten mietit padon korjausta, kun joudut tukkimaan vuotoa molemmilla käsilläsi, veden noustessa jo kaulan tasolle?
Sinulle tätä, yhdelle toista.
Näykitään tuosta, poltetaan tuosta, vaan nosteta ei suosta...
Ja seuraavana vuonna roskiin ja uutta piippuun.
Uutta koukkuun. Uutta loukkuun,
mutta sitä ei saa sanoa ääneen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
