Olen(ko) pahoillani

Nukuttaa. Hän ei anna minun nukkua. Ei ennen kuin olen kerännyt astiani tiskikoneeseen. Suljen silmäni, koska en saa pidettyä niitä auki. Tuhahtelet jossain tajuntani toisella puolella. Kuulen astioiden kolinaa. Marttyyri asialla. Antaisi olla. Kyllä minä kerään ne, kunhan saan kerättyä voimia. Aivan varmasti.

- Mitäs Marille kuuluu?
- Marille?
- Miialle. Tarkoitin Miialle.
Kylmä katse. SinäEtVälitä-katse. Kyllähän minä välitän ja kuuntelen ja ymmärrän. Mikset sinä ymmärrä, että minä en aina muista tai sano oikein. Minä haluan olla sinulle täydellinen, niin kuin sinä olet minulle.

Muruja sohvan alla. Pölyä sängyn päädyn takana. Imuri väärin aseteltu kaappiin. Jäkätystä, mäkätystä, rutkutusta. Anteeksi, lupaan olla tekemättä kotitöitä, kun en osaa. Minun pitäisi opetella sinun tapasi, sinun ajatuksesi. Mutta enhän minä sitten ole minä.

Istun kavereideni kanssa kapakassa. Tanssimme, juovumme, menemme jatkoille. Avaan kotioven puoli seitsemältä aamulla. Tivaamista, mustasukkaisuutta, riitelemistä. Olen ollut kiltti tyttö. Ihan varmasti olen.

Suututin äitisi. Taas. Selittelyä ja vielä lisää selittelyä. Olen pahoillani. Olen pahoillani, että sotken asiani ja sinun asiasi ja koko suvun asiat. En minä tarkoittanut, oikeasti. Minä olen ilkeä, paha. Sinä et ymmärrä miksi olet kanssani.

Kerro minusta kolme asiaa jotka viehättävät sinua. Et keksi ainoatakaan. Et halua, et tahdo leikkiä tyhmiä leikkejä. Kerro minusta tusina ärsyttävää asiaa. Puhut tunnin.

Kysyt rakastanko sinua. Rakastan. Et usko. Et usko, että voin rakastaa ketään, koskaan. Mutta minä voin. Olen rakastanut ja tulen rakastamaan. Tarvitsen vain ihmisen, joka osaa rakastaa takaisin.

Valitan.