Hän on isäni. Viisissäkymmenissä, harmaat hiukset, jykevä leuan kaari. Hän on ikäisekseen hyvännäköinen, joka ei ole jäänyt huomaamatta hänen tyttöystävältään, joka voisi olla isosiskoni. Isälläni on Mercedez Benz E 63 AMG, kahdensadan neliön talo Vantaalla, työ Nokian insinöörinä, kaksi tytärtä, kaksi ex-vaimoa, lukematon määrä tyttöystäviä, huvijahti. Ok, hän on isäni ja siinä kaikki. Minä en kerta kaikkiaan osaa ymmärtää häntä. Kaiken pitää olla mahdollisimman kallista, viimeisen päälle pröystäilevää. Viimeisin villitys on tietokoneohjattu koto. Siis, saunan voi laittaa päälle kauko-ohjauksella vaikka Karibialta, se säätelee ilmankosteutta, lämpötilaa, jääkaappien ja pakastimien lämpötiloja. Ja mitä ilmeisemmin monia, monia muita minulle tuntemattomaksi jääneitä asioita hänen ja lapsi-vaimonsa kodissa.
Äitini, joka on isääni kaksi vuotta vanhempi, asustelee kerrostaloyksiössä Espoossa. Hän on menettänyt viimeisen vuoden aikana kolmesti työpaikkansa ja on tällä hetkellä – niin yllättävää kuin se onkin – työtön. Hän viettää aikaansa lähikapakoissa iloisten veikkojen kanssa. Ryyppääminen on jokapäiväistä. En ymmärrä häntäkään. En tajua mikä siinä viinan lipittämisessä on niin pirun nastaa.
Siskoni on minua vuoden nuorempi. Hänellä on jumalattoman kauniit, siniset silmät ja komealta isukiltani peritty ulkonäkö. Olen ylpeä hänestä. Hän voisi olla täydellinen, ellei hän vetäytyisi kuoreensa, kun elämä potkii kunnolla päähän. Hän ei vastaa puhelimeen, ei avaa ovea. Hän on täysin kaikkien tavoittamattomissa. Se tekee minut surulliseksi. Se, ettei hän kykene tai halua puhua pahasta olostaan.
Millainen minä sitten olen? Onko minussa jotain, jota toiset eivät millään voi ymmärtää? On. Tunnustan. Olen syyllinen. Myöhästelen alinomaa, en suunnittele mitään koskaan, en arvostele ketään. En välitä mistään, mutta ihmisistä liikaakin. Minun on ehkä vaikea ymmärtää, mutta minun ymmärtämiseni vaatii puhdasta rakkautta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
