One day

Lyhyen kummalliset
huhtikuun alut
 
soittavat aina
jotain kummallista
odotuksen tunnetta
 
lumikinosten
valkeat
väkevät vaot
 
toivottomin silmin
kohisten kohti
tuulista taivasta
 
ja silti
vain ihminen
voi ja
osaa tehdä
kiihdyttävä läheisyyden
 
rintojen
ääriviivojen
arastelemattoman
sulouden
 
 
 
 
 
keväässä tuntuu
aina se
elämänjanoinen
nuoruus
 
miten aurinko
saa ihmiset
ulos,
laumoittain
ulos jokapäiväisestä
taistelusta
 
 
 
 
 
 
kuolleesta työstä
oli
purkautunut
puun oksa
 
kuinka se
vetoaa suoraan
sieluun,
hieman rumaa
 
osin rosoista
 
kaikki epäolennainen
tarkoituksenmukaisuus,
joka
on lojunut
hämärän alkumailla
 
pelkän tajunnan
takamailla
ja
myllertävien
viettien voimasta
 
kauneuden
suoma auringon
valo
 
siinä se
valaisee koko
kehon,
koko ruumiin
 
ärsyttäen limakalvoja
 
puristaen kovempaa
 
pystymättä
vastustamaan
voimaa,
avata suunsa
 
 
 
 
 
 
tuollaiseen
välkkeeseen
on helppo nojautua
 
istua ja
ajatella elämää
 
ikkunoiden takana
hymyilevää aurinkoa
 
aika-ajoin
aamujen tuomaa
tyhjyyttä
 
raakaa todellisuutta
pukeutuneena
eri vuodenaikojen
 
eri viikonpäivien
kykyyn irrottaa
varmuusketju
 
antaen sielun
harhailla
onnellisuuden
ulapalla
 
tutkia sydäntään,
ajatuksiaan
vieroitustaan
ikuisuusarvoista
 
 
 
 
 
miten sanakin
on haalistunut
neonvalojen
välkkeessä
 
menettänyt
osan voimastaan
tehdessään
kompromisseista
sovintoja
 
sellaiseen riutuu,
kuivettaa lehtensä
voimatta enää
uskoa uskossaan
 
toivoa ja rakastaa
heikkoa sydäntään
väkevin nostein
 
 
 
 
 
huulilta ei
muodostunut
toviin sanoja
 
kovia konsonantteja
eikä sen
enempää
hiljaista onnea
tai hyvyyttä
 
silmä vain tapasi
kuuset,
sammaleen ja
solisevien
lähteiden
salaiset kiinnekohdat
 
kostean maatuneet
lehahdukset,
viimeiset kevätjäät
saivat
suuret lehtisilmut
visertämään
hiljaisuudelle
 
raukeudelle,
eläväisyydelle
 
ajatukselle kaiken
hajoavuudesta,
palaten kiertokulkunsa
alkutekijöihin
 
miten tunkkaiset ja
melodiattomat
ajatukset
lipuivat,
jättäen
kaihomielisiä
hyvästejään
 
raakaa akrobatiaa,
nautintoa
ja uskoa löytää
uudesta
tarkoituksia
 
jotka hämärä
kantoi rajattomaan
kaukaisuuteen
 
 
 
 
 
olisin voinut
jäädä
iäksi siihen
hetkeen
 
en tarvinnut sanoja
 
kaikkien
naurettavuuksien
sisältöjä

miksi elämäntyö
sana tulikin mieleen





 
 
miksi aina
puhutaan materiasta,
suurista teoista,
ja palvotaan
työn tuomaa
aineellisuutta
 
missä on
jalusta
ujolle aralle
kaipaukselle
 
hellyydelle
 
jossa suudelma
antaa
 
elämän kääntää
merkityksensä
kohti suurta
olemattomuuden
rajaa
 
henkistä suhdetta
yltää
uhraukselta tuntuvaa
mielikuvituksen petosta
suuremmaksi
 
kokea jäytävää
nälkää,
aistillisuuden
tyydyttää
elämän pettymysten
pitkää sarjaa
 
muuttaa elämän
väsymyksen
sameus
aikansa vankeudesta
 
 
 
 
elämän nuoruus
jokaisessa ihmisessä

 
 
 
vilkas ja tyyni
merenpinta,
jäykkä ja liikkumaton
ja hetkeen
 
niin lapsellinen
uteliaisuus osanaan
 
paljastaen
itsensä,
ikävänsä elämää
kohtaan
 
pisteeseen,
jossa
tunteet sekaantuvat
 
hetkeen
tuntiessaan
punaisen sydämen
merkitä
vuodenaikojen vaihtelua
 
koskettaa ja
toivoa kaiken
olevan totta
todellisuudessa
 
 
 
 
 
 
tulee jotenkin
mielen kaiken
hauraus ja
katoavaisuus
 
tunne joka sytyttää
ja onnellistaa
tarttuessaan
silmänräpäyksen
 
vaistojen varassa
liitävä vavahteleva
sävelmä
 
sen tuntee,
muistaa
 
marttyyriyden,
kuinka
toisen etu oli
aina tärkeämpi
 
kuinka kynnyksen
yli oli helppo
astua
 
astuessaan
antaessaan kauneuden
liukua kohti
tuntematonta vierasta
maailmaa
 
näyttämään toiselta
kuin mitä
tunnemme
 
 
 
 
tuntea tyydytystä
ja katsoessaan
rajattomuuteen,
tahtoessaan kuolla
rakkaudessaan
 
huomaakin oikeasti
haluavansa kuolla,
sateen kohdatessa
 
ihminen ei osaa,
eikä halua muuttua
 
pitää vaan
suutaan auki
samassa
asennossa
kuin suudellessaan
 
sama nopea hengitys
 
valtimon tykyttäessä,
etsiessä
hämärän lomitse valoa
 
ilmaa kevyempää
mielikuvaa ja
ymmärtäen ettei
yhdessä kuolemalla
tee tiettäväksi
rakkautta
oikealla tavalla
 
 
 
 
 
miten se
veri pakkautuu
etsiessään
uomaa purkautua
 
tahdonomaisen
tahdottomuuden
ottaa valta
 
luvata elämä
ja sata hyvää
 
elämän ahtaat ja
rumat rajat vaan
laajenevat
vanhetessaan
 
hukuttaessaan
tunteensa
sovinnaisuuden
opeteltuun kaavaan
 
metaforien synnyttämiin
rakkauksiin
 
 
 
elämän rajaton turhuus
 
 
 
fyysillinen kokemus
kypsyttää sielua,
pyyhkii pimeitä
hetkiä
 
antaa
tasavertaisuudelle
nimensä
 
varmuuden loihtia
oikeanlainen
levottomuus
 
tieteen ottaa omansa,
elävän totuuden
omansa
ja jonkun aistimuksen
muistuttaa
yhdessä nukkumisen
intohimoa
 
jakamaan toisen
kanssa
tunteita,
elämäntapojaan
 
oppien
nimeämään
kiinnostuksensa
kohteet
 
 
 
 
 
perhosen siiven
pyyhkäistä
saavuttamatonta
unelmaa
 
luoda,
säkeiden
soida
vertauskuvansa
 
sisällyksensä
ammottavia aukkoja,
jotka eivät
siedä
päivänvaloa
 
 
 
 
 
mitä enemmän
saavuttaa,
sen suuremmin
pettymys nakertaa
ja syö
 
pyrkimystä
elää niin kuin
oma sielu olisi tahtonut
 
ettei pelkkä
sisuksen ahminen
jättäisi tyhjiä
kuoria
 
erehdystä
elämää kohtaan
 
ymmärtää,
että
intohimon laineita
seuraa tyyni
 
ja unohtumaton
rakkaus alkaa
useimmiten
sattumasta
 
sen törmätä
sieluun,
kauneuden
näkymättömään
ulottuvuuteen
 
 
 
 
 
ainoastaan
jossain kaukaa
voi kuulla
miehen itkevän
 
luhistaa tai
kantaa koko
elämää muru
murulta
 
tarjoamalla
kohteen tunteille,
kyvyn siirtää
kuolemaa tuonnemmaksi
 
 
 
 
 
miten se tuli
riehuu sisuksissa,
polttaa
 
palaa sisältä
 
jäykistäen kehonsa
aseeksi,
intiimin hetkensä
avoimuudessa
 
sydämen ollessa
avoin,
rakkauden ja
muistojen armoilla
 
auringolle ja
pilviin se
ei ylety
 
meihin se
ylettyy
 
kaiken
uinuessaan
itämistään
 
ja se vaatii
aina vaan
enemmän
 
raaempaa ja
hellempää
tullakseen sanotuksi
 
 
 
 
 
mutta siinä
se on
koko
mielekkyys
 
juju päästä
kynnyksen yli
 
rikkoessaan kaiken
totutun,
järkevän
 
antaessaan auringon
nousta meren
takaa
 
antaessaan
suolaisen veden
huuhtoa
kaiken turhuuden
 
idealismin
kaikki vastakohtaisuudet
osana elinvoimaa
 
ollakseen luomansa
itseluottamuksen
arvoinen
 
 
 
 
 
syleillessään
naista,
kaikki tapahtuu
aina ensimmäistä
kertaa
 
lukiessaan
ymmärtää
päivien virrata
toisiinsa
 
eikä mikään
niistä
ymmärrä
avaruutta
tai
helpota hiljaisuutta
 
on vain
sydän ja
alusta
 
maa,
kiitollisuus ja
rakkaus
 
laskiessaan
henkensä yllemme
 
etsiessään ja
ollessaan sinut
keskeneräisyytensä kanssa
 
koskettaen
tai
koskettamatta
luvaten
 
rakastaa
arvojamme,
luomaamme estetiikkaa
ja mielikuvituksen
luovuutta
 
 
 
 
vuodenajoista riippumatta
kevään silmuja
tai talven tuiskujen
ehtiä aina
edelle huomista
 
ja sitä
enemmän
ne merkitsevät
 
päivän ollessa
yötä pidempi
 
haaveiden tulla
haaveiden mennä
 
pudottaa sormeen
sydämenlyönnit
 
siitä sen tietää,
tietämisen arvoisen
rakkaudesta
 
ettei yksi
ole kahta voimakkaampi
eikä onnellisuus
sidottu lukumäärään

yhtenäkään päivänä