Ihoni aistii
makujen kerroksia,
mettä joka
valuu sieluni
kevääksi
hyvänolontunteeksi
suusta jäseniin,
raukeudeksi
tajunnan alenemiseen
jäseneni kuuluivat
jollekin toiselle,
kohoavalle pyörteelle
saaden rintakehän
sykähdyksiin
selän nikamista
varpaankärkiin asti
hetkessä kaikki
siirtyi käsiin,
niiden poimiessa
kukintoja, siitepölyä
ja nuppuja
koettelemalla vartalonsa
ääriviivoja
lantion kykyä
heittäytyä
yhtyä jokaiseen
kädenojennukseen
yrityksistä vastustaa
epäröintiä,
selittää
tätä hetkellistä
ilmaisua
hahmotonta energiaa,
tietäväisiä lauseita ja
pimeää metsää, jonka
varjot olivat
kadonneet
pystyäkseen näkemään
kuinka ponnistaa
pois omasta itsestään,
tästä maailmasta,
ruumiista ja
lihasta
säröistä, joita
on ikuisuuteen asti
tilkitty tietämättömyydellä
kaukana
onnellisuuden maasta,
jossa jokainen
otetaan avosylin
vastaan,
jokainen joka
sen oivaltaa
uskaltaa rikkoa
pehmeän samettisen
pinnan ja
sytyttää pimeän
majakan aamuun
asettamalla rakkaus
sen omalle paikalleen
ja antaa sen
tuottaman kihinän
valua jokaiseen soluun
aivan kuin painovoima
olisi pelkkää satua tai
taikuutta,
sellaista johon
minkäänlainen
selitys ei yllä
se alkaa
yhdestä uudesta
sanasta ja
jatkuu sanojen
ripottelemisesta
ympäristöön
maailmaan, jossa
mielihyvä asettuu
poskipäihin ja
tuntuu sielussa
kuten nautinnollinen
huipennus
tuottaa räjähdysmäisen
tajunnan heikkenemisen
ja jomottavaa himoa
näkymän kaipuusta,
toivosta
yhtä paljon kuin
peloista ja haavoista
joita rakkaus
tarvitsee punoutuakseen
ekstaasiinsa
antautumalla
estoitta
ihmiselle, joka
on aina enemmän
kuin pelkkä mielikuva ja
omanarvontunne
rituaali, joka
on piittaamaton
katseista, ajatuksista
palautumattoman yön
ja vapauden mahdollisuus
muovata omaa
pyhää kolminaisuuttaan
rakkaudelle sopivaan
muotoon
kääntymällä elämää
kohti ja
olemalla enemmän kuin
aurinko ja kuu tai
koko taivas
lumous, joka
on kuin
täyteläisten
kohdalta pingottunut
nappirivistö
pieni pala
elämää,
aistien etiikkaa,
joka asuttaa
valloittajansa
kehräämällä todellisuuttaan
ja lusikoimalla mitä
eteen kannetaan
rakkauden kokoisen
annoksen,
anteliaasta ruumista
elämän suuhun
pelkästä halusta
hyppysellinen,
vain teelusikallisen verran
antamalla meille vastauksen
makujen kerroksia,
mettä joka
valuu sieluni
kevääksi
hyvänolontunteeksi
suusta jäseniin,
raukeudeksi
tajunnan alenemiseen
jäseneni kuuluivat
jollekin toiselle,
kohoavalle pyörteelle
saaden rintakehän
sykähdyksiin
selän nikamista
varpaankärkiin asti
hetkessä kaikki
siirtyi käsiin,
niiden poimiessa
kukintoja, siitepölyä
ja nuppuja
koettelemalla vartalonsa
ääriviivoja
lantion kykyä
heittäytyä
yhtyä jokaiseen
kädenojennukseen
yrityksistä vastustaa
epäröintiä,
selittää
tätä hetkellistä
ilmaisua
hahmotonta energiaa,
tietäväisiä lauseita ja
pimeää metsää, jonka
varjot olivat
kadonneet
pystyäkseen näkemään
kuinka ponnistaa
pois omasta itsestään,
tästä maailmasta,
ruumiista ja
lihasta
säröistä, joita
on ikuisuuteen asti
tilkitty tietämättömyydellä
kaukana
onnellisuuden maasta,
jossa jokainen
otetaan avosylin
vastaan,
jokainen joka
sen oivaltaa
uskaltaa rikkoa
pehmeän samettisen
pinnan ja
sytyttää pimeän
majakan aamuun
asettamalla rakkaus
sen omalle paikalleen
ja antaa sen
tuottaman kihinän
valua jokaiseen soluun
aivan kuin painovoima
olisi pelkkää satua tai
taikuutta,
sellaista johon
minkäänlainen
selitys ei yllä
se alkaa
yhdestä uudesta
sanasta ja
jatkuu sanojen
ripottelemisesta
ympäristöön
maailmaan, jossa
mielihyvä asettuu
poskipäihin ja
tuntuu sielussa
kuten nautinnollinen
huipennus
tuottaa räjähdysmäisen
tajunnan heikkenemisen
ja jomottavaa himoa
näkymän kaipuusta,
toivosta
yhtä paljon kuin
peloista ja haavoista
joita rakkaus
tarvitsee punoutuakseen
ekstaasiinsa
antautumalla
estoitta
ihmiselle, joka
on aina enemmän
kuin pelkkä mielikuva ja
omanarvontunne
rituaali, joka
on piittaamaton
katseista, ajatuksista
palautumattoman yön
ja vapauden mahdollisuus
muovata omaa
pyhää kolminaisuuttaan
rakkaudelle sopivaan
muotoon
kääntymällä elämää
kohti ja
olemalla enemmän kuin
aurinko ja kuu tai
koko taivas
lumous, joka
on kuin
täyteläisten
kohdalta pingottunut
nappirivistö
pieni pala
elämää,
aistien etiikkaa,
joka asuttaa
valloittajansa
kehräämällä todellisuuttaan
ja lusikoimalla mitä
eteen kannetaan
rakkauden kokoisen
annoksen,
anteliaasta ruumista
elämän suuhun
pelkästä halusta
hyppysellinen,
vain teelusikallisen verran
antamalla meille vastauksen
Selite:
Näillä Keatsin sanoilla ja Edelmannin biisillä on ilo rauhoittua (niissä soi sieluni rauha ja rakkaus);
"Minun sopii kirjoittaa vain aamuaikaan ihanalle neidolle, jota sydämestäni rakastan, sillä yöllä, kun yksin eletty päivä on mennyt mailleen, ja autio, hiljainen, musiikiton kamari odottaa sulkeakseen minut sisäänsä kuin hautakammioon, intohimoni riistäytyy valloilleen. Tuloksena on haltioitunutta tekstiä, jollaiseen en konsa olisi uskonut sortuvani, vaan naureskellut niille, jotka moista suoltavat. En tahdo sinun näkevän sellaista, sillä voisit pitää minua joko liian onnettomana tai hiukkasen hulluna. Nyt istun soman maalaistaloni ikkunassa ja näen edessäni kauniin, kumpuilevan maiseman ja vilauksen valtamerta; aamu on hieno."----------
https://www.youtube.com/watch?v=1KsbHjqK95U
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis, hieno runo... eikä biisissäkään vikaa.
Sivut