Sielussani on
yönhiljaista,
vaikka punaiset
varpaankynnet jättävät
unohtumattoman jäljen
painovoimattomaan
ruumiiseeni
jokin valoisa ja
kirkas huutaa
kuin se olisi tullut
hakemaan minua
minua, jonka
nuoruudesta
rapistunut kuori
ei halunnut
tänään seurata
himoa ajassa
vastaten tunteena
sulamatonta jäätä,
kylmän veden
huuhtomia kasvoja
sängynkin tuntuessa
vieraalta,
kasvojen tuntuessa
vihamielisiltä
petollinen virta
ei anna rauhaa,
se tuntuu
houkuttavalta
kutsuessaan halutonta
luokseen
iho tuntuu jo
iholla, mutta kukaan ei
käännä avainta
tuntemattomaan
kosketa niin
että sielussa
värähtäisi tai
maailma pyörähtäisi
vastapäivään
suuntaan, jonka
uni on aina halunnut
nähdä, mutta
ei ole uskaltanut
tai käheys, jossa
tupakan polttama
ääni kutsuu
kauniina
saaden ovet
ja ikkunat saranoiltaan
kohti maailman
kopeloivaa tyhjyyttä
humalan tuomaa
onnentunnetta, joka
kieppuu hetken
hävitäkseen
katteettomiin lupauksiin
kaikkien puhuessa
elämysten tärkeydestä,
mutta kuka näkee
kuinka vinossa
rakkaus seisoo
suihkimalla suonissa
kuin koira
vain tuuli
on tehnyt siihen
merkintöjä,
muut vain odottavat
sielu on
edelleen koskematon,
pelkkiä kahvikuppimaisia
säröjä pinnassa
ihminen on hullu,
asuu erämaassa
pelkkä tahdoton
katse ystävänään
siitä maailmasta
puuttuu tosi,
usko kuunnella
laskeutuvaa hiljaisuutta
sängyssä, jossa
on maattu häpykarvat
uhmakkaasti koholla,
kuiskailtu kesäyön
unohtumattomassa
selässä
ja se sänky
ei valittanut,
muisti vain
viimeisen illan
heikot sanat,
jotka nousivat
valoreunuksisina
ukkospilvinä hartioita
pitkin tahtoen
loukata
voimatta perääntyä
ja tuntiessaan jonkinlaista
riemua antaessaan
elämän tulla
laulaessaan
pääskyn lailla
ja nyt
käsi,
iho
tuntuu kuolleelta
helvettiinkö luuli
joutuneensa,
vaikka taivasta
aneli,
kosketti
mutta rohkeus
ei palannut,
nielaisi palan
jota ei voinut
sulattaa
pelkkä luonnevikainen
runoilija,
itkee ja uikuttaa
syntymäänsä
ei ymmärrä
kuunvalossa kotiinsa
eikä seitsemänsiin ihmeisiin
makaa vain
juoden pullon suusta
ja lukee
hyvää ja kaunista
unelmaa onnesta
välttäen koskettamasta
pitkin kylmää ja
vierasta
suunnatonta surua,
josta rakkaus oli
aikoinaan muovautunut
pestinä hulluuteen
yönhiljaista,
vaikka punaiset
varpaankynnet jättävät
unohtumattoman jäljen
painovoimattomaan
ruumiiseeni
jokin valoisa ja
kirkas huutaa
kuin se olisi tullut
hakemaan minua
minua, jonka
nuoruudesta
rapistunut kuori
ei halunnut
tänään seurata
himoa ajassa
vastaten tunteena
sulamatonta jäätä,
kylmän veden
huuhtomia kasvoja
sängynkin tuntuessa
vieraalta,
kasvojen tuntuessa
vihamielisiltä
petollinen virta
ei anna rauhaa,
se tuntuu
houkuttavalta
kutsuessaan halutonta
luokseen
iho tuntuu jo
iholla, mutta kukaan ei
käännä avainta
tuntemattomaan
kosketa niin
että sielussa
värähtäisi tai
maailma pyörähtäisi
vastapäivään
suuntaan, jonka
uni on aina halunnut
nähdä, mutta
ei ole uskaltanut
tai käheys, jossa
tupakan polttama
ääni kutsuu
kauniina
saaden ovet
ja ikkunat saranoiltaan
kohti maailman
kopeloivaa tyhjyyttä
humalan tuomaa
onnentunnetta, joka
kieppuu hetken
hävitäkseen
katteettomiin lupauksiin
kaikkien puhuessa
elämysten tärkeydestä,
mutta kuka näkee
kuinka vinossa
rakkaus seisoo
suihkimalla suonissa
kuin koira
vain tuuli
on tehnyt siihen
merkintöjä,
muut vain odottavat
sielu on
edelleen koskematon,
pelkkiä kahvikuppimaisia
säröjä pinnassa
ihminen on hullu,
asuu erämaassa
pelkkä tahdoton
katse ystävänään
siitä maailmasta
puuttuu tosi,
usko kuunnella
laskeutuvaa hiljaisuutta
sängyssä, jossa
on maattu häpykarvat
uhmakkaasti koholla,
kuiskailtu kesäyön
unohtumattomassa
selässä
ja se sänky
ei valittanut,
muisti vain
viimeisen illan
heikot sanat,
jotka nousivat
valoreunuksisina
ukkospilvinä hartioita
pitkin tahtoen
loukata
voimatta perääntyä
ja tuntiessaan jonkinlaista
riemua antaessaan
elämän tulla
laulaessaan
pääskyn lailla
ja nyt
käsi,
iho
tuntuu kuolleelta
helvettiinkö luuli
joutuneensa,
vaikka taivasta
aneli,
kosketti
mutta rohkeus
ei palannut,
nielaisi palan
jota ei voinut
sulattaa
pelkkä luonnevikainen
runoilija,
itkee ja uikuttaa
syntymäänsä
ei ymmärrä
kuunvalossa kotiinsa
eikä seitsemänsiin ihmeisiin
makaa vain
juoden pullon suusta
ja lukee
hyvää ja kaunista
unelmaa onnesta
välttäen koskettamasta
pitkin kylmää ja
vierasta
suunnatonta surua,
josta rakkaus oli
aikoinaan muovautunut
pestinä hulluuteen
Selite:
Platonin hyveiden mukaan sielu koostuu järjestä, tahdosta ja tunteista ja niihin liittyy omanlaisensa hyveet ja paheet.
Tunteiden hyve on kohtuullisuus ja paheena mainitaan tunteellisuus ja hillittömyys...ja korkeimpana hyveenä mainitaan oikeamielisyys.
No kuten tästä nähdään kaikki on kiinni määritelmistä, mutta kyllä minun oikeamielisyyteeni mahtuui aina pisara kohtuuttomuutta, hillittömyyttä ja tunteellisuutta. Maailma tarvitsee suunnanäyttäjiä ja ilman tunteita kaikki näyttää harmaalta massalta, mutta ei niiden silti tarvitse lukeutua seitsemään kuolemansyntiin asti.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hienoa, että jaksoit lukeatämän läpi. Kiitos siitä ja hyvää päivänjatkoa vixen.
Hyvä runo, vahva ja kauniskin.
Sivut