Strangelove

Olen elämän
selässä,
siipeni hulmuaa
 
liekit lyövät
pyrstöön
 
 
on vaikea
selittää,
miten luoja
on luonut
ensimmäiset lauseet
ja
minä poloinen
vastaan seuraavista
 
vuosien
lumotut sokkelot
kiiltäen
uhkaavassa
pimeydessään
 
ihminen,
kaunis luonto
imee sisäänsä,
sydämeensä
 
on neitsyitä,
on rouvasihmisiä
ja enkeleitä
sulkineen
 
 
kuka saa
armon
jumalan silmien alla
ja synnyttää
elämää
 
 
 
on tummaa,
on keltaista
ja vaaleaa
 
kirjoitan tätä
koska kukaan
ei puhu
 
kukaan ei
kirjoita,
kukaan ei halua
repiä
aikaa takaisin
 
mitä pidempään
katson silmiisi
 
mitä pidempään
 
patoan syvyyden
kasvojesi
muotoon
 
tunsin sen
ulottuvuuden,
meidän ulottuvuutemme
 
katsellessani
eteenpäin
kulkevia ihmisiä
 
kaikki kuvittelevat
menevänsä
jonnekin
 
ajatteletko
sinä niin,
minä ajattelen
 
jokainen askel
on revittävä
irti maailmasta
 
jokainen sana
on kuultu
tuhannennen kerran
 
tarjoiltuna
miljoonin eri
versioin
 
se se vasta
on kummallista
 
 
 
 
pidän kirjaimista,
pidän sokkeloisista
seikkailuista
 
kaiken haarautua
ja jakaantua
 
muistot,
mielleyhtymät
ja tunnelmatkin
jakaantuvat sattumiin
 
mikään ei omista
tätä halua,
tahtoa sanalle
uusia merkityksiä
 
olen niin
iloinen ja väsynyt
 
otan aikaa
 
otan etäisyyttä
minuudestani
 
otan ja
annan
sinulle kaiken
sinulle käsiisi
 
tunne kuinka
haisteleva
eksoottinen
eläimeni
oli varistanut
soittonsa
erityiseen tunnelmaan
 
lumous oli
syttynyt
 
sulattamaansa sokeriin
 
 
 
 
kuinka monta
elämää
on tuhlattava
jokaiseen alkuun
 
sydämesi veti
minua puoleensa,
hyvää elämää
 
oi ettei se
putoaisi
 
en kestäisi
kultaista lusikkaa
suussani
 
en kestäisi
syyllisyyden tuskaa
ilman jumalaa
 
yksinoloa,
joka hienostuneena
sekoituksena
maistuu ylevyydeltä
 
 
 
 
maailmassa on
mittaamattomia
kauniita paikkoja
 
paikkoja joihin
ihmisiä virtaa
juoksettuvina jonoina
 
öiden olla
lihalliselle
halulle,
päivät
estetiikan
suoristamiseen
 
minä irti ruumiistani
yhtä
sieluni ja
mieleni juuristossa
 
linssini läpi
näkee hyvin,
näkee
totuuden etsijöitä
 
vaistonvaraisia
hiiviskelijöitä
etsimässä vietilleen
vapautusta
 
maallista paratiisia
toteuttaa ensimmäisen
syntinsä
 
 
näinkö se
menee
 
 
 
muuan mies,
olkoon nimeltään
john tai jack,
joka rakastui
kuppilan prinsessaan,
olkoon nimeltään
lacey tai lucy
 
mies oli syntynyt
onnettomien tähtien
yllä
 
hänen ihonsa oli
kalpea, mutta
hänen sydämensä
oli kultaa
 
joten hänen oli
lähetettävä
merkki tunteistaan
 
ei hienoja korulauseita
ei arvokkaita killuttimia
 
 
vaan sen pitäisi olla
jotain missä kaksi
on yksi
 
jotain mikä
valaisisi
väärän
järjestyksen


pysyviin asioihin


 
 
 
kuinka hänen
elämänsä muuttuisi
 
kuinka hän hivelisi
tottumattomalla
hellyydellä
kasvoja
 
sietämättömän
ihanaa,
niin vienoa
ja voimakasta
 
 
 
 
naisella
oli hienot
valkeat hampaat
 
elämä hymyili
jokaiselle,
joka
näki hänen liikkuvan
 
maailma on
täynnä taikuutta,
miten se saakaan
valtaansa,
viekoittelee
järkeni
 
impulsiivinen
tulee
ensimmäisenä mieleen
 
langennut mies,
joka kulkee
ja uneksii
 
rakastaa luomaansa
kuvaa,
rakastaa ja
palvoo
 
tuntee tuuliajonsa
merkit,
jotain heikkoa,
jotain
mitä ei sanota
 
kaikki vaan
täyttyy iloon
ja sen katseen tuntee
yllään
 
sen kuinka
leikitellen
kaikki tapahtuu
 
kuinka se halu
tuhoaa mielettömyyden
 
luoden merkityksen
elämälleen,
sen ettei sitä
ehkä
olekaan
 
 
 
 
 
 
jos kaikki menee
kuten
hyvässä elämässä
 
nainen puhuu,
puhuttelee minua
 
hän sanoo nimeni
ja hymyilee,
nousee
ilmaan ja me
halkeamme
onnellisuudesta
 
matka horisontin taakse
 
miten se
kaikki tuntui
kuuluvan toiseen
elämään
 
miten se rakkauden
taito näytti
elävän etevää
elämää
ja kiihkottomasti
 
kellokin tuntui
lakanneen elämästä
 
siihen kaikkeen
oli helppo
rakastua
 
osan lumoa,
mikä hänessä
näkyi
ja
myös kaikki
minkä soisi
vielä löytävänsä
 
 
 
miehellä oli
loistavia lauseita
kaikkiin tunteisiin
 
miten nuo
sanat
osasivatkin
laskeutua
neitokaisen juureen
 
miten ne osasivatkin
imeä itseensä
rakkautta ja
levittää sen
ympäristöön
 
sydämesi liepeille
 
ja silti ne
kompastelivat
kankeuttaan
 
fyysiset muistot
olivat pudonneet juuriltaan
 
ja mitä kauemmin
niitä mietin
sen
enemmän ymmärsin
liikkuvani
väärään suuntaan
 
 
 
 
heittäydyin läpi
tunteiden,
enhän minä
voinut kuljeskella
 
tunteesta toiseen
nyt
 
vaihtaa suuntaa
ja etsiä jotain
minkä olen
kerran jo jättänyt
taakseni
 
tuntuu
kuin pimeys haaraantuisi,
kun valonhan piti
pirstoutua
 
sekoittaa osat ja
laittaa ne
uuteen järjestykseen
 
kohtahan minä
jo unohdan mitä
olin hakemassa
 
mitä minun
piti elämässä
todistaa
 
mitä olin kuvitellut
saavuttavani ja
 
jos saavuttaisin,
se ei olisikaan
kuvitelmaani
 
joskus se
kaikki meni
rikki,
kuten jakamaton
hajoaa
 
varautuneeksi
ja vetoavaksi
 
 
 
 
eihän sitä
voi kukaan
unohtaa
miltä ihminen
tuntuu
 
miltä se rinnan
painautuminen
selkää vasten
muovaa
 
tai käsi,
joka lepää
vatsalla
odottaen
 
kiiman säteillä
vartalosta
suoraan sisimpäänsä
 
ja kerran siellä
oltuaan haluaa
pysyä sisällä
 
haluan hänen
katsovan minua
 
edes yhden ainoan
kerran,
jotta muistaisin
 
miltä kivuttomuus
tuntuu,
kuinka ruumis
katoaa ja
näkee rakkaansa
hymyilevän
 
 
 
kaikki ne lukemattomat
kirjeet
olivat katkaisseet
kieleni
 
miten tunne
kaikkoaa,
rynnäten paniikissa,
mutta ei
koskaan osu rakkauteen
 
olen tuntenut
 
olen saanut
läsnäolosi,
uskaliaan uhmasi,
mutta en
kyennyt vastaaman
 
koskettamaan
rosoista pintaa
 
 
 
ja ne sanat,
salaiset
pienet sanat
 
jotka olin
vaatimattomuuteen pukenut
 
eivät auenneet
 
mutta sinua
minun on
ikävä
 
siroteltuja lauseita
tyhjien papereiden
täytteeksi
 
ja niin kuin
sinä hymyilit,
haluni hetkeen
vielä viivähtää
 
niitä hetkiä
joita ei
koskaan edes
otettu
 
 
 
 
en tiedä mikä
tuon paikan
on hylännyt
 
luultavasti toivo
 
sysäten tuomitut
ikävöimään
iäisesti
 
kävellä tyhjyydessä ja
se ei koskaan tunnu
lyhyeltä
 
loputtomuus,
joka asuu
sisällöttömissä
vuoropuheluissa
 
yritän sanoa
ja viestittää,
mutta kaikki
juuttuu kitalakeeni
 
hiljainen kielenliike
ja ei äännähdystäkään
 
minä olen vanhempi

nainen on toisenlainen
ja vaikka näen
kaikkien menneiden
päivien läpi
 
näen kuinka
varmuus valuu
hänen sielustaan
 
miten
elämäni roikkuu
jyrkänteellä,
alla helvetti ja
yläpuolellaan rakkaus
 
 
 
muistan millaista oli
kerran,
muistan tapahtuneen
 
kuinka surusta
luovun,
puhun ja kuuntelen
ettemme
loittone,
ettei silmissäni
olisi taas
pelkkää yötä
 
 
 
minun haluni ja
fantasiani
istuivat edelleen
kahvilassa
kuten niin
monet kerrat
olen kuvitellut
 
ne olivat kaunopuheisia
ja sivuraiteilla,
vaikka äskeisen uneni
niille kerrottuani
 
ne vauhkoontuisivat,
söisivät sinut
luiskalla,
saapuen
eläimellisenä
haluna
 
haluna sykkiä
vaatteiden ja
hyvien tapojen alla
 
jotta tuntisin olevansa
elossa
 
elävässä suhteessa,
joka polttaa
ja imee hengellisyyden
ja esineellisyyden
rakastetustaan
 
 
 
 
lentää niin suurilla siivillä,
että ne vavisuttavat
lunastuksen
tuoksun sieraimiin
 
suutele sitä
sokaistuville huulille
 
avaa se
lukittu lähteesi,
että et aina
haaveilisi mitä
voisit olla
 
kun nyt olet
 
 
 
ole naiivi,
ole räikeä
 
syvästi koettu
tavaton hellyys
jumalan armon
pyristelevä
libido
 
eihän helvettikään
tapa,
eikä kauluksen
kova reunakaan
estä hieromasta
elämää
 
toivetta,
joka on
kuvailtuna paratiisissa,
mutta aukaise nyt
jo täyttymyksesi
 
ota vastaan
tyydytyksesi lupaukset,
jotta ymmärrät
 
koetun ja
tarinan eron
 
ymmärtäisit tavoitella
jo seuraavaa tasoa
 
yhteistä kieltä mitä
tavoitella elämän kulkea
eteenpäin kaikessa
komeudessaan
 
etteivät päivät enää
seuraisi toisiaan,
jotta sydän kurkussa
 
antaisi it’s no goodille
uusia merkityksiä



 
 
toiseen
ulottuva side

 
minun hakemallani
sinun merkityksesi

 
sanojen rakentaa
suhteita, seikkailuja
joiden loppua
ei kukaan tiedä
 
sitä miten tuntee
rakkauden, 
intomimon sisältöä
pinnassaan
 
 
miten ne luetaan ja
sanotaan,
niin kuin ne olisi
keksitty 

 
seksuaalisesti
tartutettuna

parantamattomuutena
 
jos se alkaa
 
 
ja
jos se ei
ole alkanutkaan

se on sitten
 
kirjoitettu vasta omalla nimellään


valheella,
jonka elämän
odotukset
ovat tehneet

kuolevaisuuteen asuntonsa

eivätkä edes tiedä mitä ovat kätkeneet