Heinä oli
niitetty ja
korjattu
kesän
hymyilevä
ilme muistutti
laulua
musiikkia,
jossa ilakoivat
ihmiset
äänettömin
huulin
toistivat sanoja
pukivat uuteen
muottiin
unohdustaan
kaikkia niitä
lepääviä
ajatuksia,
jotka hetki
sitten olivat
pyörillään
huokuen
ihmiskunnan ja
maan suurta
yhteyttä
minun ajatukseni
oli aavistuksen
epäpuhdas
epävireinen
kuten nuottini
suloinen pinta,
joka
puhutteli
tuntoaistejani
olin melankolinen,
antautumiseni
hetkellä
maailman kaltainen
tai osa
ihmisen
verkkaista
surullisuutta
ja kuinka
sieluni
pakenee
kietoo tuoreet
ja kasvaneet
palaset
kehän aurinkoa
ja puun, joka
oli täynnä
vihreää
mutta sitä
kehää
ei kukaan
ylittänyt
sitä kipeytyneiden
olkapäiden
kaipuuta
en ole
pettynyt
väsymys
vain painaa
lempeälle
kuolemaa
kutiamisen
arkaa pintaa
yksinkertaisuuden
haluaisin
päästää vapaaksi
mutta viisauden
haluaisin säästää
nyt jos koskaan
olisi se
hetki jolloin
voisin
ratsastaa
illan hämärään
voittajana
ratsastamisella ei
kuitenkaan mitata
rakastamisen taitoa
pyyhitä
tunteellisuuden
kyyneleitä
mutta sillä
kosketetaan
jumalan luomaa
intohimon
lahjaa
tulta ihmisessä
hullua vettä
kaikki tuopit
kuohullaan
onko ihminen
silloin
paikoillaan
jos se
saa osuman
sydämeensä
mielensä
koskettaa
ja
purren
huulta
tunkeutua
(tuulesta tuuleen
on minun
haaveeni)
tuulesta
läpikuultavaan
päivään
saadakseni
hetken uinahtaa,
verenpunaiseen aurinkoon
nukahtaa
mikä on
tämä
vapaiden sielujen
vankila
keinu, joka
houkuttaa
olematonta
kaikkeuteen
mikä on se
valhe johon
kaikki lankeavat
niin etäälle
kohtalosta,
että kuiske
ihmisen korvaan
kuuluu ja
eksyy
soittaa ikävänsä
ja hukuttautuu
olin luvannut
ruumiini ja
huulet
keveydelle
kosketeltavaksi
voiko kukaan
olla puhdas
kuin lapsi ja
odottaa maailman
muuttuvan
lopettaa riisuutumasta
ja juosta
rantaan
meren huuhtoa
väsymyksen ja
kuonan
sillä elämä alkaa
ihmisestä
kaiken kauneudesta
ja rauhallisuudesta
rakkaus muuttuu
niin helposti
kiusaukseksi
rumuus ja
säädyttömyys
kirjoittaa
kirjeitään
erehtyväisyys on
aina
osana ihmisluontoa
maailma ja
minä osaamme
olla heikkoja
tuntui,
että
nyt
on otettava
polvia
myöden
toistaen rukousta,
toistaen
ja luullen,
että
elämä vastaa
tiputtaisi
yhteistä
hikeä
herättäessään
ihmisen
lopullisesti henkiin
mutta ei
elämä katoa
se vaan
muuttaa merkityksiään
ilta oli
edelleen kaunis
tämä oli se matka
josta
uneksimme,
kaipaamme
ja haluamme
sille tehtiin tie
eikä risti
jota seurata
uskollisuus,
yltäkylläisyys,
jotta äänenpaino
tekisi
hymyilevän
osaisi antaa anteeksi
tai jopa
taipuisat piirteet
painaa pehmeä
käsi sydämelleen
mutta minä
ajelehdin
käperryin
omaan kuolemaani
niin kuin
väsymys koteloituu
omaan onkaloonsa
hiljaisuus kovan
päivän jälkeen
sanojen juuttua
tyhjään paikkaan,
haluni tuijottaa
sokein silmin
piiriin,
jota astumatta
onnikin kulkee
ohitseni
ja sillä
on muuten
nimikin
rakkaus
sanoja tulvillaan,
ajassa niin
paljon aikaa,
mutta ihminen
pieni sirpale
uponnutta totuutta
puhumaan
kuolleella suulla
uneen väsyneen
niitetty ja
korjattu
kesän
hymyilevä
ilme muistutti
laulua
musiikkia,
jossa ilakoivat
ihmiset
äänettömin
huulin
toistivat sanoja
pukivat uuteen
muottiin
unohdustaan
kaikkia niitä
lepääviä
ajatuksia,
jotka hetki
sitten olivat
pyörillään
huokuen
ihmiskunnan ja
maan suurta
yhteyttä
minun ajatukseni
oli aavistuksen
epäpuhdas
epävireinen
kuten nuottini
suloinen pinta,
joka
puhutteli
tuntoaistejani
olin melankolinen,
antautumiseni
hetkellä
maailman kaltainen
tai osa
ihmisen
verkkaista
surullisuutta
ja kuinka
sieluni
pakenee
kietoo tuoreet
ja kasvaneet
palaset
kehän aurinkoa
ja puun, joka
oli täynnä
vihreää
mutta sitä
kehää
ei kukaan
ylittänyt
sitä kipeytyneiden
olkapäiden
kaipuuta
en ole
pettynyt
väsymys
vain painaa
lempeälle
kuolemaa
kutiamisen
arkaa pintaa
yksinkertaisuuden
haluaisin
päästää vapaaksi
mutta viisauden
haluaisin säästää
nyt jos koskaan
olisi se
hetki jolloin
voisin
ratsastaa
illan hämärään
voittajana
ratsastamisella ei
kuitenkaan mitata
rakastamisen taitoa
pyyhitä
tunteellisuuden
kyyneleitä
mutta sillä
kosketetaan
jumalan luomaa
intohimon
lahjaa
tulta ihmisessä
hullua vettä
kaikki tuopit
kuohullaan
onko ihminen
silloin
paikoillaan
jos se
saa osuman
sydämeensä
mielensä
koskettaa
ja
purren
huulta
tunkeutua
(tuulesta tuuleen
on minun
haaveeni)
tuulesta
läpikuultavaan
päivään
saadakseni
hetken uinahtaa,
verenpunaiseen aurinkoon
nukahtaa
mikä on
tämä
vapaiden sielujen
vankila
keinu, joka
houkuttaa
olematonta
kaikkeuteen
mikä on se
valhe johon
kaikki lankeavat
niin etäälle
kohtalosta,
että kuiske
ihmisen korvaan
kuuluu ja
eksyy
soittaa ikävänsä
ja hukuttautuu
olin luvannut
ruumiini ja
huulet
keveydelle
kosketeltavaksi
voiko kukaan
olla puhdas
kuin lapsi ja
odottaa maailman
muuttuvan
lopettaa riisuutumasta
ja juosta
rantaan
meren huuhtoa
väsymyksen ja
kuonan
sillä elämä alkaa
ihmisestä
kaiken kauneudesta
ja rauhallisuudesta
rakkaus muuttuu
niin helposti
kiusaukseksi
rumuus ja
säädyttömyys
kirjoittaa
kirjeitään
erehtyväisyys on
aina
osana ihmisluontoa
maailma ja
minä osaamme
olla heikkoja
tuntui,
että
nyt
on otettava
polvia
myöden
toistaen rukousta,
toistaen
ja luullen,
että
elämä vastaa
tiputtaisi
yhteistä
hikeä
herättäessään
ihmisen
lopullisesti henkiin
mutta ei
elämä katoa
se vaan
muuttaa merkityksiään
ilta oli
edelleen kaunis
tämä oli se matka
josta
uneksimme,
kaipaamme
ja haluamme
sille tehtiin tie
eikä risti
jota seurata
uskollisuus,
yltäkylläisyys,
jotta äänenpaino
tekisi
hymyilevän
osaisi antaa anteeksi
tai jopa
taipuisat piirteet
painaa pehmeä
käsi sydämelleen
mutta minä
ajelehdin
käperryin
omaan kuolemaani
niin kuin
väsymys koteloituu
omaan onkaloonsa
hiljaisuus kovan
päivän jälkeen
sanojen juuttua
tyhjään paikkaan,
haluni tuijottaa
sokein silmin
piiriin,
jota astumatta
onnikin kulkee
ohitseni
ja sillä
on muuten
nimikin
rakkaus
sanoja tulvillaan,
ajassa niin
paljon aikaa,
mutta ihminen
pieni sirpale
uponnutta totuutta
puhumaan
kuolleella suulla
uneen väsyneen
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=JMPqOqjX2x4
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut