puhuin pihakoivulle sinusta
sellaisena höperönä hetkenäni
se oli aika myöhään
silloin kun aurinkokin
oli jo kääntänyt selkänsä
loputtomalle taivaankannelle
olisiko jo aamupuolta yöstä ollut
~
puhuin äänettömästi
en edes kuiskannut
mutta tiedän että se ymmärsi
katsokaas kun se onneton
taitaa myös yksinäinen olla
riippaoksineen
lehdyköidensä suojassa
~
tekeydyin yöperhoseksi
istuin lootusasennossa
ja kerroin miten minuun sattuu
sattuu välillä niin helvetisti
ja ikävä
se on ja pysyy
istuu kuin piru olkapäällä
virnistellen ilkeästi
tulee ja menee miten haluaa
eikä lähde pois eikä kuuntele
vaikka kuinka käskisin sen mennä
~
kerroin ettet sinä taida ymmärtää
ettet sinä pysty näkemään minua
sellaisena kuin olen
ettet sinä voi mitenkään tajuta
miten paljon minä välitän
ettet sinä pysty tuntemaan
hauraita linnunluita kylkikaarieni alla
kerroin millaista on kuunnella
hiljaisuutta
kun se on muuttunut liian
kovaääniseksi
millaista on odottaa
jotain elonmerkkiä
pelätä
että se jättää vielä tulematta
~
siinä minä sitten istuin ja toivoin
taisin vähän jo kuiskatakin
että voi kun sinä vielä
silittelisit vahvoilla käsilläsi
siipiväliäni ehjäksi
päästäisit sitten vasta lentoon
kun minä olen siihen valmis
~
se koivu oli ihan hiljaa
seisoi paikoillaan
eikä sen lehtikään värähtänyt
~
on ihan liian tyyntä
ajattelin
~
sellaisena höperönä hetkenäni
se oli aika myöhään
silloin kun aurinkokin
oli jo kääntänyt selkänsä
loputtomalle taivaankannelle
olisiko jo aamupuolta yöstä ollut
~
puhuin äänettömästi
en edes kuiskannut
mutta tiedän että se ymmärsi
katsokaas kun se onneton
taitaa myös yksinäinen olla
riippaoksineen
lehdyköidensä suojassa
~
tekeydyin yöperhoseksi
istuin lootusasennossa
ja kerroin miten minuun sattuu
sattuu välillä niin helvetisti
ja ikävä
se on ja pysyy
istuu kuin piru olkapäällä
virnistellen ilkeästi
tulee ja menee miten haluaa
eikä lähde pois eikä kuuntele
vaikka kuinka käskisin sen mennä
~
kerroin ettet sinä taida ymmärtää
ettet sinä pysty näkemään minua
sellaisena kuin olen
ettet sinä voi mitenkään tajuta
miten paljon minä välitän
ettet sinä pysty tuntemaan
hauraita linnunluita kylkikaarieni alla
kerroin millaista on kuunnella
hiljaisuutta
kun se on muuttunut liian
kovaääniseksi
millaista on odottaa
jotain elonmerkkiä
pelätä
että se jättää vielä tulematta
~
siinä minä sitten istuin ja toivoin
taisin vähän jo kuiskatakin
että voi kun sinä vielä
silittelisit vahvoilla käsilläsi
siipiväliäni ehjäksi
päästäisit sitten vasta lentoon
kun minä olen siihen valmis
~
se koivu oli ihan hiljaa
seisoi paikoillaan
eikä sen lehtikään värähtänyt
~
on ihan liian tyyntä
ajattelin
~
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
latautunut runoon voimakkaita tunne hetkiä
vaikuttava
hienoja mielikuvituksellisia kuvauksia
lopusta tykkäsi erityisesti
kiitos hieno hetki