sinisen penkin tarina

Runoilija Annastiinanen

sinisen penkin maali on hilseillyt,
huomaan

istun sille varovasti 
painan kämmeneni kevyesti sen pintaan
paikalle joka joskus kuului sinulle

miten kaikki onkaan muuttunut

kuusiaitakin on entistä korkeampi
silloin joskus se hipoi hädin tuskin taivasta

ja minun mieleni
on kuin tämän maailman myllerryskenttä


täällä on kaikki ne kesäpäivät
ja sinä
hymysi, sääresi säärtäni vasten
silloin kun syötin sinulle
poimimiani ahomansikoita

ja miten minä kikatin ja kiemurtelin
kun laitoit selkääni kutituspulveria
ja miten vahvoilta kätesi silloin tuntuivatkaan

ja minä muistan kuinka katsoin sinua salaa
profiiliasi, nenäsi muotoa ja korvasi kaarta

kyllä,  minä tunnistaisin sinut missä vain

enkä minä välittänyt muusta
vain siitä hetkestä
jossa kuuntelin sanojamme
ja kaikkia niitä haaveita
jotka kirjoitimme muistiin
ja jotka tuntuivat niin todellisilta
että oikein kilpailimme
kumpi saa niistä ensin kiinni

                    ***

istun ja raaputan kynnellä kulunutta pintaa

vaikka oikeasti
taidan raaputtaa tätä tarinaa


suljen silmäni jotta voisin vielä tuntea sinut

mutta sinä olet mennyt
eikä mato-onkesi nojaa enää puuta vasten


niin, sinä olet mennyt

etkä sinä koskaan tajunnut
miten minä tähän
siniselle, kuluneelle penkille jäin


                              ***

















 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Hurjan hienosti kirjoitettu muisteluruno, joka piti otteessaan loppuun asti. Runo piti sisällään paljon kaunista. Hieno on.
Ihana,nostalginen runo.
Kaihoisa, muistojen kaipuuta täynnä oleva runollinen kertomus.
Upeaa kerrontaa!
 

Käyttäjän kaikki runot