Notkon pohjalta kun ei harjanteen taakse näe
käy kaipuu kotiseudulle; siellä kumpu, vaara
katsetta estä ei, rotko ajatusta vangitse
missä katseeseen katseella vastataan
neidot hiljaa hymyilevät, minäkin
vaikka hymyni - enemmänkin - kadotin
missä sana on miehen mittainen
roudan muisti ikuinen
puhe tuulta likaa ei
missä viima esteettä sydämeen katsoo
ystävyys harvoin lyöntiin
valheeseen poikkeuksetta loppuu
vielä saapuu aika, kohoaa tahto
etelästä aukeuksiin vie, nostaa
pohjoiseen, hellästi paimentaa puhuri
puhdistuu
palaa
Pohjanpoika
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä voi vain lukea juurilleen paluun ikävästä. Vahvasti kättä lyövää terkstiä niille arvoille, jotka löytyvät muistoista ja hyvin läheltä, omasta sydämestä. Hieno runo!
Tässä on kaihoisaa kaipuuta synnyinseudulle kauniisti kirjoitettuna.
Sivut