Se oli neljännentoista päivän aamu
sellainen yltiökaunis helmikuun sunnuntai
Seisoit herätessäni ikkunan luona
paljas selkä minuun päin
Kun käännyit ympäri,
hymyilit ja kävelit luokseni,
hautauduit peiton alle viereeni
"Ajattelin, että
olisikohan mulla mitään mahdollisuutta
herätä sun vierestä
joka aamu tästä eteenpäin"
ja minä humallun onnellisuuteen
Selite:
Ei lisättävää.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
No huh huh, tälläsiä aamuja lisää, kiitos. :)
Oijoi kade oon <3
Onnellisuuteen on Ihana humaltua.
Ihana myös runosi.
Tälläisiä aamuja jokainen kai toivoisi, tämä runo on hymyä ja onnellisuutta täynnä. Ja tuo lainausmerkeissä oleva kohta on ihan huippu.