aamun polttava aurinko
jonka säteet
porasivat jälkiä suvimaan sydämelle
se ajoi pilvimeret pois
työnsi varjot vaarojen kanjoneihin
nosti huippuihin tuoksut
ja kuljetti minut muistoihin
silloinkin oli kesäaamu
kun isäni hitaasti varisten nukkui pois
luovutti kipunsa
sulki silmänsä tuskalle täällä
isä
minulla on ikävä
yhäkin ikävä
korvissani äänesi kaipaus
usein viipyilevä kosketuksesi kämmenilläin
mutta tiedän
Sinulla on hyvä olla
ja täällä
horisontti haipuu, haipuu …
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi