Me istuimme vanhassa pihakeinussa
antamatta toisten puuhastelujen häiritä meitä
Sinä katsoit minua suurilla silmilläsi
ja hymyilit salaperäistä hymyäsi
Sitä jonka vain sinä osaat
Sitten sanoit ääneen
mitä kai sisimmässäni odotinkin:
PAPPA!
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihastuttavan humoristinen kerronta.
Diggailen sitä maailmankuvaa, jonka tekstisi hyvin kieroutuneesti saa luotua. :D
Tämä runosi herkistää mielen.
Melkeinpä ajatonta.
Lukija joutuu nielaisemaa liikutuspalan. Runosi on dokumentti jonkun siteen synnystä. On kuin punoutuisi ikuinen säie kahden välille.
Oih, mikä Ihanuus.
Helmi !
Hyvän mielen runo : )
Suloista, tuon takia elämme
Aivan ihastuttavaa uutta, versoavaa elämää. Lämminhenkinen runo yhteydestä, jonka rakkaus synnyttää.
Tämmöisten hetkien arvoa on mahdotonta ulkopuolisen mitata, mutta jotain voinen päätellä tuosta isoilla kirjoitetusta ja runosi luomasta rakastavasta ilmapiiristä.. Hienosti tallennettu hetki
Sivut