Lintu niin valkoinen ylhäällä kiitää,
sen taivas on kaukana, kaukana maa.
Niin vapaana viemänä tuulen se liitää,
vaan milloinkaan pilveen ei mennä se saa.
Kulkijaa lentäen seuraa se aina,
visertää lauluista kaunehimman.
Tuo sävel on kaunis, se mieleesi paina,
se toivolla täyttää voi toivottoman.
Ei syksyisin kaipaa se muutajain mukaan,
myös kylmäksi kaudeksi seuraksi jää.
Ei lintua valkeinta nähdä voi kukaan,
se osa vain ihmisen on sisimpää.
Silloin kun kuulla voit äänen tuon hennon,
on sanoma sen aina myös valkoinen.
Vaan aika kun lopettaa lintusen lennon,
niin aika myös itkeä on ihmisen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettavan kaunista runoilua.
Kaunis runosi sai lopun herkkyydellään
kyyneleet silmiin. ----> taltioituihin menee...
Kuin linnun lento, on elo ihmisen. Myrskyissä, helteissä, poutasäissä käy lintu kotimaalle liitäen.
*Ei lintua valkeinta nähdä voi kukaan,
se osa vain ihmisen on sisimpää.*
Tämän syvällisen kauniin runosi äärellä hiljennyn. Kiitos lukuelämyksestä ja tunteesta, joka jää... Todella hienosti kirjoitettu.
Sivut