Horjuen

Itsestään on pidettävä huolta, vaikka kuinka sattuisi <3 

Lapsuuden jälkeen on omissa käsissä ja järjessä mitä tekee ja miten, itsestään on huolehdittava vaikka maailma veisi muualle

Horjumista se on elämä aika paljon. Onneksi joukossa myös varmoja vakaita askelia, toisilla niitä on enemmänkin, se on suuri kiitoksen aihe, että joku on elämän karikoita välttänyt ja kasvanut lujaksi. Jos vielä on löytänyt elämäänsä taivaallisen armon ja sen voimasta selkärankaisena kulkenut, on löytänyt hyvän lujuuden, joka ei ole toisia polkevaa ylimielisyyttä, ei heikompia moralisoivaa kovuutta. Taivaan totuuden edessä ollaan samalla viivalla kuitenkin ne jotka on Jumalaan tukeutuen onnistuneet hyvinkin ja ne jotka oman tyhmyytensä vuoksi on epäonnistuneet pahastikin. Kaiken horjumisen keskellä ihmistä kantaa Hän joka ainoana on täysin onnistunut ja jonka rakkaus on horjumaton ristin todellisuus. Se kantaa vielä vanhuuden päivinäkin silloin kun ihmistä riisutaan. Hyvällä tavalla realistinen runo elämän rajallisuudesta.