kyyneleet
joita vieritin vuosia sitten
olivat mustia, raskaita ja kipeitäkin
mutta eivät ne herää enää henkiin
piti kulkea monta tietä
valita risteyksistä muka parhain
yrittää lohduttautua olemattomuudessaan
jos nyt pudotan kyyneleen
se on kirkas
kimaltaa rubiinin lailla
siinä elää ja sykkii onni
en silti halua pumpulia
haluan vain elämälle maistuvaa mettä
kokea, olla läsnä
unelma ja sen herättävä henki
mutta, mutta
onko minusta enää edes siihen
Selite:
Haluan korostaa, että runo puhuu pohjimmiltaan onnesta, vaikka se ehkä ensi alkuun tuntuukin synkältä - siinä on kuitenkin toivo läsnä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi