miten ihmiset voivat olla olemassa toisilleen
jos välissä
on lukemattomia usvapatsaita halkaistavaksi
satoja kanjoneita ja laaksoja
liian monta ääretöntä ja rannatonta merta
sodan julmuus
tykistön piiput ja tulenlieskat
vankeus
pannassa postin kulku
mahdottomien
ja mahdollisten sanojen piilottaminen
vain oman sielunsa hatariin huoneisiin
kasvot uurrettuu, vuodet vierii
vain rakkaus pitää hengissä syömättäkin
kunnes koittaa lohtu ja vapaus
mutta mitä
mitä enää uskaltaa edes odottaa ?
Selite:
Ei suoranaisesti omakohtaista vaan pohjautuu lähinnä juuri lukemaani teokseen ' Lapsi312 ' ja johon aion tehdä lisäosia pikkuhiljaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Miten sitä osaakin joku yhdistellä sanoja noin hienon kuulosiks, tai ylipäätänsä löytää kaikki upeet sanat ja saa niistä runon. Mulla on vissii paljon oppimista runoilemisessa. Upea runo. :)
Pidin tästä todella paljon! Vahva ja ajatuksia herättävä, samaistuin täysin. Osuu niin omakohtaiseen tilanteeseenkin, että taitaa mennä jopa suosikeihin! Upea.
vahvaa tekstiä vahvasta rakkaudesta
Oot kyllä syväätte kokenu tuon kirijan, samoon koin itte ja siksi tämä runo on niin koskettava ja vieläpä tähänki päivähän täysin sovitettavis.
Hyvä!
Ja onnea siitä viikkorunoolijantittelistä !! (on jääny sanomata)
Kolkuttaa ja koskettaa
julmuus jatkuu vaan..............
Hyvä, pohdiskeleva runo. On haaste löytää se selviämiskeino, varsinkin "monen rintaman sodassa". Voisin kuvitella, että trauma iskee päälle pahimman mentyä ohi. Sodat ovat jättäneet meidänkin vanhempiimme jälkensä.
Haparoivin askelin etenevä tunne, voimakkuus tunnelmissa ja syvältä uurtava kysymys viimeisenä säkeenä. Käsittelet aihetta hienoin kielikuvin.
"mahdottomien
ja mahdollisten sanojen piilottaminen
vain oman sielunsa hatariin huoneisiin"
Tunnelataus on väkevä, tuot sen kielenkäytölläsi pinnalle eikä tähän voi olla mieltymättä.
Koskettava,haikea runo. Pidän ja paljon. Upeaa tekstiä
niin, puhutteleva runo, ehkä taas kohdattaessa pitää ylittää se mennyt aika, unohtaa entinen ja nollata itsensä vain siihen olemassa olevaan aikaan, niin tein *mieleltään sairaan äitini* kanssa viime kesänä 37 v jälkeen, siksi pohdin samaa rakastetun kanssa olemiseen, sillä molemmat ovat varmaan tahoillaan eläneet sen väliin mahtuvan kanjoni ja laakso ajan josta kirjoitat, hieno syvällinen runo, jättää mietteisiin
Riipaisevan puhutteleva runosi sai miettimään myös omakohtaisesti soveltaen, olisiko jossain tahtomattani ihmisiä "laaksojen ja kanjoneiden takana", joiden osalta voisin puhaltaa ystävyyden/lähimmäisenrakkauden kukan eloon uudelleen jo tänään...
Muistan hämärästi, ett olisin lukenut tuon punakynätekstissä mainitsemasi kirjan -mutta siitä on jo kauan enkä muista sen tapahtumia.
En siis osaa sitä yhdistää myöskään runoosi. Vaikka se saattaa tässä kohtaa olla hyväkin asia.
Ihastuin runosi nimeen ja odotan sille innolla jatkoa. Se suorastaan vaatii sitä. Niin moni asia on alkanut "jostain" ja kun sitä sitten ruvetaan tuumailemaan, niin se saattaa juontaakin moneen eri haaraan ja tulokseen.
Tämä ensimmäinen osa on varsin vaikuttava vahvalla, koskettavalla tavallaan. Asettaa kysymyksiä lukijan eteen ja saa tuntemaan olon hiukan avuttomaksikin.
Rakkaus -se on sittenkin tämänkin runon kantava voima. Sodan julmuuksissa se saa erittäin tärkeän roolin ihmisten elämässä.
Upeaa runoilua ja sanojen käyttöä.
Runosi koskettavan syvällinen
mutta aina jotenkin runossa
aistii sen tunnelman paremmin
kun on itse kokenut
mut hienosti oot kirjoottanut
ja tärkeästä asiasta
herkällä sulkakynällä
Jostain se tämäkin runo kumpuaa;), hieno runo, joka täyttyy enemmäksi. Kertomus, joka avautuu moniulotteiseksi tieksi, vapauden tuskaksi. Pidin. Tapasi kirjoittaa sisältää monta kerrosta, siksi tämäkin toimii. Kiitos tästä.
tämä todella kosketti
samaa mieltä Epelin kanssa
Kärsimys,aihe josta on paljon kirjoitettu. Tässä kuitenkin miellytti sekä alun lähestymistapa kuin monet sanavalinnat kielikuvineen. Ei langettu osoittelevaan tekstiin, mutta lopun kliseisyys hiukan häiritsi muuten sujuvaa ja tarkoituksenmukaista runojuoksua. Tunteita nostattava runo *Kiitos
Kyllä ihmiskunnalla on ahdistusta ja vaivaa nykyisin.
Vakavia ovat asiat upeassa runossasi.
Mieleeni tulee kuitenkin nykyaika ja
tekniikka. Nykyään ei enää käydä niin
paljon tervehtimässä henkilökohtaisesti,
soitellaan ja laitellaan vai luurilla tekstareita
ja netissä pikaviestejä. :)
surullinen eli hyvä
Niinpä, mitä enää uskaltaa...hieno runo
Vahvasti ilmaistu,pidän.
Kuin löytäisi raunioihin kadonneen lapsensa,
näkisi kivun uurtamat silmät, näkisi kädet,
jotka kutsuvat, että ymmärtäisimme ja uskaltaisimme puristaa elämää.
Puristat lukijaa välittämisen kädellä.
Olen lukenut tämän jo aikaisemmin ja palannut pohtimaan uudestaan.
Ei kukaan voi täysin tietää sitä tuskaa
ja hätää mitä sota tuo tullessaan, jos
ei ole kokenut.
Ja kuinka enää mikään voi palata
entiselleen, jos siitä selviää.
Ihmisen jaksaminen ja selviytyminen
siinä mitataan pohjamutia myöten.
Tuttu kirjan nimi, mten itse ole lukenut.
Runosi syvällinen, aina ajnkohtainen
sanoma puhuttelee ja jättää kaipuun
seuraavaan osaan.
Sivut