köyhä olen ja nöyrä
viisaampi minua on ylevä ja ajattelematon
ei anna arvoa pienemmilleen
ei suo katsetta
ei aikaa elämässään orpoutuneille
liekö piikivellä naarmutettu
myrskyoksilla ihoani lyöty
kun on niin hellä jokaisesta kohtaa
sittenkin
vaikka olen niin paljon anteeksi antanut
kuunnellut
ollut toisinaan samaan aikaan kuulematta
tuskin on enää kokemattomia ihmeitä
surutkin surtu
ilo on ehkä melankoliani alla
sydän harhailee ja etsii yhä laskeutumispaikkaa
enkelit ja hyväntahdon keijut
onko teitä edes olemassa
Selite:
En yleensä pidä tapana selitellä runojeni taustaa, mutta kommentit oikeastaan antavat siihen nyt aiheen.
Vaikka tuntuukin ehkä lukiessa, että menen pohjamutia myöden, todellisuus ei ole ihan sitä. Tosin kaikki runossani on ollut minullekin joskus arkipäivää, mutta nyt inspiraation lähde on ihan muualla.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi